Pyhä Nektarios Eginalainen, Pentapoliksen metropoliitta 9.11.

Pyhä Nektarios, suuri uuden ajan ihmeidentekijä, alkuperäiseltä nimeltään Anastasios Kefalas syntyi Silivriassa Itä-Traakiassa Konstantinopolin lähistöllä 1.10.1846. Hänen vanhempansa Dimos ja Maria Kefalas olivat hurskaita, mutta köyhiä. Heillä oli yhteensä 7 lasta, josta Anastasios oli viides. Lapsena Anastasios kuunteli mielellään hartaan äitinsä opetuksia. Kun tämä opetti hänelle psalmia 51, häntä miellytti etenkin jae: ”Opetan tiesi sinusta luopuneille ja he palaavat sinun luoksesi.” Hänen oli tapana toistaa sitä useampaan kertaan ikään kuin enteenä tulevasta tehtävästään. Lapsena hän leikki pappia ja piti saarnoja. Seitsemänvuotiaana hän ompeli itse paperista vihkon, johon hän alkoi kerätä Jumalan sanoja.

Koska hänen perheensä oli köyhä, Anastasioksen piti mennä Konstantinopoliin töihin jo 14-vuotiaana. Hänellä ei ollut rahaa, joten hän pyysi laivan kapteenia ottamaan hänet mukaansa. Kapteeni sanoi jaloittelevansa ensin hieman ja palaavansa sitten mahdollisesti asiaan. Anastasios ymmärsi ja käveli pois murheellisena.

Palattuaan kapteeni antoi käskyn käynnistää moottorit, mutta mitään ei tapahtunut. Useiden epäonnistuneiden käynnistysyritysten jälkeen, hän näki Anastasioksen, joka vielä seisoi satamalaiturilla. Tuntien sääliä poikaa kohtaan kapteeni pyysi häntä astumaan laivaan. Välittömästi laivan moottorit käynnistyivät ja laiva pääsi lähtemään.

Anastasios löysi Konstantinopolissa työpaikan sukulaisensa tupakkakaupasta, joka maksoi hänelle todella pientä palkkaa. Vapaa-aikansa hän käytti itseopiskeluun. Halutessaan jakaa hyödyllistä tietoa muillekin ihmisille, Anastasios kirjoitti lukemistaan hengellisistä kirjoista lyhyitä elämänohjeita paperipusseihin ja tupakkapakkauksiin. Hän ajatteli, että asiakkaat mahdollisesti lukisivat niitä uteliaisuudesta ja hyötyisivät niistä.

Poika kulki paljain jaloin ja repaleisissa vaatteissa, mutta luottaen Jumalaan. Nähdessään, että kauppias sai paljon kirjeitä, myös Anastasios halusi kirjoittaa kirjeen. Kenelle hän kirjoittaisi? Ei vanhemmilleen, koska hänen kylässään ei ollut postia. Ei ystävilleen, koska hänellä ei ollut niitä yhtään. Siksi hän päätti kirjoittaa Kristukselle ja kertoa Hänelle omista tarpeistansa.

"Oma pieni Kristukseni", hän kirjoitti. "Minulla ei ole esiliinaa eikä kenkiä. Sinä lähetät ne minulle. Sinä tiedät, miten paljon rakastan Sinua."

Anastasios sinetöi kirjeen ja kirjoitti sen ulkopuolelle: "Herralle Jeesukselle Kristukselle Taivaassa". Matkallaan postittamaan kirjeen hän juoksi miehen luo, joka omisti kaupan vastapäätä hänen työpaikkaansa. Mies kysyi häneltä, mihin hän oli menossa ja Anastasios kuiskasi jotain vastaukseksi. Nähdessään kirjeen Anastasioksen kädessä mies tarjoutui postittamaan sen hänen puolestaan, koska hänkin oli matkalla postiin.

Kauppias laittoi kirjeen taskuunsa ja vakuutti Anastasiokselle, että hän lähettää se omien kirjeiden ohessa. Poika palasi tupakkakauppaan onnellisena. Kun kauppias otti kirjeen taskustaan postittaakseen sen, hän huomasi osoitteen. Hämmästynyt ja utelias kauppias ei voinut vastustaa kiusausta ja avasi kirjeen lukeakseen sen. Liikuttuneena pojan yksinkertaisesta uskosta kauppias laittoi rahaa kirjekuoreen ja lähetti sen Anastasiokselle nimettömänä. Anastasios iloitsi tästä suuresti ja kiitti Jumalaa.

Muutamaa päivää myöhemmin nähdessään Anastasioksen pukeutuneena hieman paremmin kuin tavallisesti, hänen työnantajansa arveli Anastasioksen varastaneen rahaa häneltä ja alkoi lyödä häntä. Anastasios huusi: "En ole koskaan varastanut mitään. Oma pieni Kristukseni lähetti minulle rahaa". Kuullessaan hälinän toinen kauppias tuli ja pyysi tupakkakauppiaan syrjään ja selitti tilanteen hänelle.

Jonkin ajan kuluttua Anastasios otettiin Pyhän Haudan veljestölle kuuluvan sivuluostarin yhteydessä toimivaan kouluun lastenvalvojaksi. Hän opetti alaluokkalaisia ja samalla opiskeli itse ylemmillä. 19-vuotiaana hän siirtyi Konstantinopolista Khios-saarelle opettajaksi Lithionin kylään. Lasten lisäksi hän opetti omalla esimerkillään myös aikuisille Jumalan pelkoa ja hyveellistä elämää. Usein hän saarnasi kylän kirkossa. Lithionissa hän vietti kaikkiaan seitsemän vuotta. Anastasios vieraili usein lähellä olleessa Pyhien isien luostarissa, jonka igumeni Pakomios perehdytti häntä luostarielämään. 7. päivänä marraskuuta vuonna 1875 Anastasios vihittiin munkiksi Khioksen Nea Monin luostarissa ja hänen uudeksi nimekseen tuli Lazarus. Kaksi vuotta (joissain lähteissä kaksi kuukautta) myöhemmin hänet vihittiin diakoniksi ja tuolloin hänen nimensä muuttui jälleen ja hän sai nimekseen Nektarios.

Kun Anastasios oli vielä nuori mies, hän teki pyhiinvaellusmatkan pyhälle maalle. Matkan aikana alus oli vaarassa upota myrskyssä. Anastasios katsoi raivoavaa merta ja sitten kapteenia. Hän meni kapteenin viereen seisomaan, otti laivan ruorin ja rukoili Jumalaa pelastamaan heidät. Sitten Anastasios otti pois kaulastaan ristin, jonka hänen isoäitinsä oli antanut hänelle (ristissä oli pieni pala Kristuksen ristiä) ja sitoi sen vyöhönsä. Nojaten laivan reunaan hän kastoi ristin kolme kertaa mereen ja komensi merta: "Hiljaa! Vaikene." Tuuli laantui heti ja meri tyyntyi.

Anastasios oli kuitenkin surullinen, koska hänen ristinsä oli pudonnut mereen ja kadonnut. Laivan purjehtiessa rungosta kuului ihmeellisiä koputtavia ääniä vesirajan alapuolelta. Kun alus tuli satamaan, Anastasios tuli ulos ja alkoi kävellä pois. Yhtäkkiä kapteeni huusi: "Kefalas, Kefalas, tule takaisin tänne." Kapteeni oli pyytänyt joitakin miehiä tutkimaan pienen veneen kanssa laivan rungon, jotta löytäisi koputuksen syyn. Miehet löysivät Anastasioksen ristin kiinnittyneenä laivan runkoon. Anastasios oli riemuissaan saadessaan ”aarteensa” takaisin ja kantoi sitä aina kaulassaan tästä eteenpäin. On olemassa valokuva, joka otettu monta vuotta myöhemmin, jossa pyhä Nektarios on munkkina skufia päässään. Risti on selvästi nähtävissä myös tässä kuvassa.

Luostarissa Nektarioksen halu ymmärtää syvällisesti pyhiä isiä ja perehtyä teologiaan kasvoi entisestään. Aineellisia edellytyksiä jatko-opintoihin hänellä ei ollut. Jumala valisti kuitenkin rikkaan khioslaisen Johannes Khoremiksen, joka lähetti hänet omalla kustannuksellaan Ateenaan opiskelemaan. Hänen oli ensin suoritettava lukion opinnot. Kun Nektarios oli saanut ne päätökseen, hänen hyväntekijänsä kuoli. Silloin häntä neuvottiin kääntymään Aleksandrian patriarkan Sofronioksen puoleen. Nektarios teki patriarkkaan suotuisan vaikutuksen, ja tämä lupasi kustantaa hänen teologiset opintonsa. Hän kirjoittautui Ateenan teologiseen tiedekuntaan vuonna 1882. Opintoihinsa hän paneutui innokkaasti, sai stipendinkin ja valmistui vuonna 1885.

Valmistuttuaan Nektarios suuntasi kulkunsa Aleksandriaan, missä hänet vihittiin papiksi maaliskuun 23. päivänä 1886. Hän toimi patriarkaatin sihteerinä ja saarnaajapappina. Samalla hänet määrättiin patriarkan edustajaksi Kairoon. Innokkaasti hän tarttui tehtäviinsä ja lisäksi huolehti vielä erityisesti patriarkaatin Pyhän Nikolaoksen katedraalin kaunistamisesta. Monet siellä nykyisinkin olevista freskoista on maalattu hänen ponnistelujensa tuloksena. Egyptissä hänet valittiin piispaksi arvonimellä Pentapoliksen metropoliitta. Jotkut hänen kollegansa tulivat kuitenkin mustasukkaisiksi hänen hyveellisyydestään, innostavista saarnoistaan ja monesta muustakin, joka erotti heidät pyhästä Nektarioksesta.

Muut Aleksandrian patriarkaatin metropoliitat ja piispat puhuivat pahaa pyhästä Nektarioksesta ja he kertoivat patriarkka Sofroniukselle, että Nektarios oli salaliitossa häntä vastaan tavoitteena päästä itse patriarkaksi. He kertoivat patriarkalle, että Pentapoliksen metropoliitta oli vain tehnyt ulkoisia hurskaudenosoituksia saadakseen suosiota ihmisten parissa. Silloin patriarkka ja hänen synodinsa poistivat pyhän Nektarioksen patriarkaatista. Patriarkka Sofronius kirjoitti epäselvän tuomiokirjelmän skandaaliin yllyttämisestä ja erilaisista spekulaatioista, joiden vuoksi pyhän oli poistuttava tehtävästään.

Pyhältä Nektariokselta ei kuitenkaan poistettu pappeutta ja hän sai toimia edelleen piispana. Hän pystyi toimittamaan häät tai ristiäiset, kunhan hän saisi luvan paikalliselta piispalta.

Pyhä Nektarios kantoi koettelemuksensa kärsivällisyydellä, mutta häntä rakastavat ihmiset alkoivat vaatia tietoa, miksi hänet oli poistettu asemastaan. Pyhä Nektarios arveli tämän aiheuttavan häiriötä Aleksandrian kirkossa ja siksi hän päätti lähteä pois ja mennä Kreikkaan. Hän saapui Ateenaan huomaten, että väärät huhut hänestä olivat jo saavuttaneet tämänkin kaupungin. Tuomiokirjeessä sanottiin vain, että hänet oli poistettu tehtävästään "patriarkaatin tietämistä syistä" johtuen ja niin kaikki uskoivat näitä panetteluja. Vuoden hän vietti toisinaan suorastaan nälkää nähden alivuokralaisena Ateenassa ja ajatteli jo välillä siirtymistä Athosvuorelle.

Koska valtion tai kirkon viranomaiset eivät voineet antaa hänelle mitään asemaa, entinen metropoliitta jäi ilman tukea ja ilman paikkaa, jossa elää. Joka päivä hän kuitenkin meni uskontoministeriöön pyytämään apua. He kyllästyivät pian häneen ja alkoivat kohdella häntä todella huonosti.

Eräänä päivänä, kun hän oli taas lähdössä ministeriöstä, pyhä Nektarios tapasi ystävän, joka tunsi hänet Egyptistä. Ystävä oli yllättynyt löytäessään rakastetun piispan sellaisessa kunnossa ja hän puhui uskonto- ja kasvatusministerille pyytäen, että jotain työtä löytyisi Nektariokselle. Niin pyhä Nektarios nimitettiin saarnaajapapiksi Vitineian ja Euboian hiippakuntaan. Pyhä Nektarios ei pitänyt tätä tehtävää nöyryyttävänä, vaikka yleisesti ajateltiin, että yksinkertainen munkkikin olisi voinut täyttää tämän tehtävän. Hän meni Euboiaan saarnaamaan kirkoissa innoissaan uudesta tehtävästään.

Silti myös täällä skandaalihuhut seurasivat häntä. Joskus hänen saarnatessaan ihmiset alkoivat nauraa ja kuiskailla. Siksi nuhteeton saarnaaja erotettiin jälleen tehtävästään ja palautettiin Ateenaan. Jotkut ihmiset alkoivat sitten vihdoinkin ymmärtää, että huhut olivat perättömiä. He eivät nähneet minkään Nektarioksen elämässä, toiminnoissa tai keskusteluissa viittaavan siihen, että hän olisi syyllistynyt mihinkään, mistä häntä syytettiin. Näiden ihmisten avulla ja heidän vaikutusvallallaan pyhä Nektarios nimitettiin Ateenan Rizareioksen kirkollisen koulun johtajaksi 8.3.1894. Hän oli tässä tehtävässään aina joulukuulle vuoteen 1908 asti. Koulu ei ennen Nektarioksen tuloa ollut täysin vastannut tarkoitustaan tulevien pappien kasvatuspaikkana. Hän sai koulussa aikaan järjestyksen ja muutti sen ilmapiirin hengelliselle oppilaitokselle sopivaksi. Hänen isälliset kehotuksensa, esimerkillinen elämänsä ja rakkautensa sekä se kiinnostus, jota hän osoitti niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin asioita kohtaan, saivat kaikkien sydämet lämpenemään. Hänen rakkaudentäyteistä viisauttaan kuvaa se, että oppilaiden kurittomuuksista hän rankaisi itseään paastolla. Pojat varoivat tekemisiään, kun näkivät ruokasalissa tyhjän lautasen rehtorinsa edessä.

Pyhä Nektarios palveli seminaarikirkossa, opetti opiskelijoita ja kirjoitti useita valaisevia ja hyödyllisiä kirjoja. Monet tahtoivat hänet rippi-isäkseen. Lisäksi hän tilaisuuden tarjoutuessa toimitti liturgioita ja saarnasi sekä Ateenan että Pireuksen kirkoissa. Suuri joukko uskovia tuli varta vasten kuuntelemaan häntä. Kesälomalla 1898 hän vieraili Athosvuorella. Munkit näkivät hänessä muinaisten pyhien piispojen kaltaisen esipaimenen. Noihin aikoihin patriarkka Sofronios kuoli. Egyptin ortodoksit muistivat Nektarioksen ja alkoivat toimia hänen valitsemisekseen patriarkanistuimelle. Kun Nektarios sai tietää, että Kreikan kuningatar Olga ja jotkut muut vaikutusvaltaiset henkilöt kannattivat toista ehdokasta, hän vetäytyi syrjään ja jatkoi palvelutehtäväänsä Rizareioksen koulussa.

Vähitellen toinen suunnitelma alkoi yhä enemmän viedä pyhän piispan huomiota. Hänen hengellisten lastensa joukossa oli ryhmä nuoria tyttöjä – näiden joukossa aivan erityisen harrasmielinen sokea Krysanthi. He alkoivat pyytää hengellistä isäänsä perustamaan heille luostarin. Tuohon aikaan Kreikassa oli vain vähän naisluostareita, ja niiden tasossa oli toivomisen varaa. Ajatus luostarielämän elvyttämisestä kiehtoi pyhää Nektariosta. Hän löysikin hengellisille tyttärilleen paikan Eginan saarelta lähellä Ateenaa. Saaren keskiosissa muinaisen Eginan kaupungin raunioiden lähellä oli Ksantos-nimisellä paikalla ollut aikoinaan Elävöittävän lähteen naisluostari. Pyhä Nektarios uudisti sen ja omisti sen Pyhälle Kolminaisuudelle. Uuden luostarin ensimmäinen igumenia oli sokea Krysanthi, joka nunnaksi vihkimyksessä sai nimen Ksenia. Luostari perustettiin vuonna 1904, ja kolme vuotta myöhemmin Nektarios luopui tehtävistään Rizareios-koulun rehtorina ja muutti itsekin luostariin sen rippi-isäksi ja papiksi.

Pyhä Nektarios tahtoi tehdä luostaristaan esimerkillisen yhteiselämäluostarin. Jatkuvasti hän opetti ja ohjasi nunnia niin heidän yhteisessä kuin henkilökohtaisessakin elämässään. Hän osallistui myös luostarin töihin, istutti puita, kuokki ja kasteli kasvimaita, valmisti jopa jalkineita nunnille – taito jonka hän oli oppinut nuorena Konstantinopolissa. Lisäksi hän jatkoi kirjallista toimintaansa. Välillä hän sulkeutui tuntikausiksi rukoilemaan keljaansa, ja sisaret saivat toisinaan todistaa, kuinka hän kävi keskusteluja Jumalanäidin ja pyhien kanssa.

Eginan asukkaat huomasivat pian, mikä aarre heillä oli pyhässä piispassa. Hänen esirukouksillaan saari vapautui ankarasta kuivuudesta, ja monet sairaat paranivat. Joskus ihmiset näkivät valon säteilevän hänestä. Vähitellen yhteisö kasvoi noin kolmekymmentä nunnaa käsittäväksi luostariksi. Nektarioksella oli tapana sanoa heille: "Olen rakentanut majakan teille ja Jumala laittaa siihen valon niin, että se paistaa edelleen koko maailmalle. Monet näkevät tämän valon ja tulevat Eginaan." Kukaan ei silloin ymmärtänyt sitä, mitä Nektarios oli kertonut heille. Sitä, että hän itse olisi se majakka ja että ihmiset tulevat sinne kunnioittamaan hänen pyhiä pyhäinjäännöksiään.

72-vuotiaana pyhä Nektarios sairastui vaikeasti. Kärsivällisesti hän kesti tuskallisen sairautensa. Sen loppuvaiheessa hän meni rukoilemaan Eginalla sijaitsevan Khrysoleontissan luostarin Jumalanäidin ikonin eteen. Hän vietti siellä kaksi viikkoa hartaassa rukouksessa. Paluumatkalla omaan luostariinsa hän seisahtui eräälle korkealle paikalle ja siunasi alhaalla näkyvän luostarin sekä koko Eginan saaren kaikkiin ilmansuuntiin. 20.9.1920 nunna Eufemia toi vanhan, mustakaapuisen miehen, jolla oli oletettavasti kovat kivut, Aretaioksen sairaalaan Ateenassa. Tämä oli valtion sairaala köyhille. Nuori vastaanottajaharjoittelija kysyi nunnalta tietoja potilaasta.

"Onko hän munkki?" hän kysyi.

"Ei, hän on piispa."

Harjoittelija nauroi ja sanoi: "Lopettakaa huulenheitto ja kertokaa minulle hänen nimensä, äiti, niin että voin kirjoittaa sen rekisteriin."

"Hän on todellakin piispa, lapseni. Hän on Korkeasti Pyhitetty Pentapoliksen metropoliitta".

Harjoittelija mumisi: "Ensimmäistä kertaa elämässäni näen piispan ilman panagiaa tai ristiä ja vielä lisäksi, ilman rahaa."

Sitten nunna näytti pyhän tilitiedot hämmästyneelle harjoittelijalle, joka hyväksyi ne. Kaksi kuukautta pyhä Nektarios kärsi virtsarakon tautia. Kello 22.30 marraskuun 8. päivän iltana vuonna 1920 hän palautti pyhän sielunsa Jumalalle. Hän kuoli rauhassa 74 vuoden iässä.

Pyhän Nektarioksen sängyn vieressä oli mies, joka oli halvaantunut. Heti kun pyhä oli kuollut, sairaanhoitaja ja nunna, jotka istuivat hänen kanssaan, alkoivat pukea Nektariokselle puhtaita vaatteita ja valmistella häntä Eginaan hautaamista varten. He ottivat pois hänen villapaitansa ja asettivat sen halvaantuneen miehen sängyn päälle. Halvaantunut mies nousi heti ylös vuoteestaan ylistäen Jumalaa.

Pian kuoleman jälkeen Nektarioksen ruumiista alkoi kaikkien sairaalassa olevien hämmästykseksi levitä hyvää tuoksua. Ennen Eginalle kuljettamista hänet vietiin Pireuksen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Monet tulivat sinne hyvästelemään häntä ja näkivät, kuinka tuoksuvaa mirhaa vuoti hänen kasvoistaan.

Koko Egina murehti pyhän piispan menetystä ja kokoontui hänen hautajaisiinsa. Hänet haudattiin Pyhän Kolminaisuuden luostarin pihalla kasvavan pinjan juurelle. Hän oli itse aikoinaan sanonut puuta istuttavalle nunnalle: ”Jätä tähän tilaa yhtä hautaa varten.” Kun hauta myöhemmin avattiin, jotta voitaisiin poistaa hänen luitaan (kuten Kreikassa on tapana), nähtiin pyhän piispan ruumiin säilyneen maatumattomana, ja siitä lähti ihana tuoksu.

Tieto tästä toimitettiin Ateenan arkkipiispalle, joka tuli paikalle nähdäkseen itse pyhäinjäännökset. Arkkipiispa Krysostomos pyysi nunnia jättämään ne ulos aurinkoon muutamaksi päiväksi ja hautaamaan ne sitten uudestaan, kun ne olisivat maatuneet. Kuukausi tai kaksi tämän jälkeen he avasivat haudan jälleen ja löysivät pyhän Nektarioksen edelleen turmeltumattomana. Tämän jälkeen pyhäinjäännökset sijoitettiin marmoriseen arkkuun. Sellaisena ruumis säilyi yli kaksikymmentä vuotta, minkä jälkeen se hajosi ja jäljelle jäivät vain luut. Pyhän Nektarioksen kallo on sijoitettu mitraan ja mitran yläosa avataan, jotta ihmiset voivat suudella hänen päätänsä.

Pyhä Nektarios oli otollinen Jumalalle, koska hänen koko elämänsä oli jatkuvaa doksologiaa Herralle. Sekä elämänsä aikana että kuolemansa jälkeen pyhä Nektarios on tehnyt tuhansia ihmeitä, erityisesti niille, jotka kärsivät syövästä. Pentapoliksen metropoliitta Nektarioksen, Eginan ihmeidentekijän, virallinen pyhäksi tunnustaminen toteutettiin Konstantinopolin ekumeenisen patriarkka Athenagoraksen aikana huhtikuussa 1961 Eginassa Kreikassa. Harva tietää, että patriarkka Athenagoras tapasi pyhän Nektarioksen. Vuonna 1918, kun Athenagoras asui Athoksella, Ateenan metropoliitta Meletios kutsui hänet Ateenaan palvelemaan hänen alaisuudessaan diakonina. Tuona aikana hän tapasi pyhän Nektarioksen ja häneltä siunauksen. Pyhä Nektarios antoi tälle tulevalle Konstantinopolin ekumeeniselle patriarkalle, silloin siis vielä diakoni, valokuvansa, johon hän kirjoitti: "Miehelle, joka tulee joskus kirjoittamaan historiaa. Pentapoliksen Nektarios." Pyhän Nektaroksen muistopäivää vietetään vuosittain 9. marraskuuta.

Pyhälle Nektariokselle on omistettu useampia kirkkoja kuin kenellekään muulle uudelle ortodoksiselle pyhälle. Eginan saarella Pyhälle Nektariokselle on omistettu suurikokoinen Pyhän Nektarioksen kirkko. Suomessa on kaksi Pyhälle Nektariokselle omistettua kirkkoa, Klaukkalan ortodoksinen kirkko ja Kiteen ortodoksinen kirkko.

Tropari:

"Kunnioittakaamme Nektariosta, Silivrian lasta ja Eginan suojelijaa, hyveitten aitoa ystävää, joka viimeisinä aikoina on osoittautunut Kristuksen totiseksi palvelijaksi, sillä hän vuodattaa runsaasti parannusta niille, jotka kunnioituksella huutavat: Kunnia olkoon sinut kirkastaneelle Kristukselle, kunnia Sinulle, ihmeiden lahjat suoneelle, kunnia olkoon Hänelle, joka sinun kauttasi kaikille parannusta vuodattaa!"