Ortodoksinen kulttuurikeskus

Idän ortodoksisuus ja sen ikiaikainen sanoma puhuttelevat nykyajan kiireistä ihmistä. Ortodoksinen kulttuurikeskus tekee tunnetuksi idän kirkon rikasta perinnettä ja elämäntapaa aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Näyttelymme kertovat monipuolisesti ortodoksisuuden sanomasta helposti omaksuttavalla tavalla.

Naapureinamme ovat Ortodoksinen seminaari ja Pyhän Johannes Teologin kirkko. Uudistettu piha-alue yhdistää rakennukset ainutlaatuiseksi käyntikohteeksi. Opastuskierroksella vieraamme tutustuvat kulttuurikeskuksen näyttelyihin ja aitoon bysanttilaiseen kirkkoon. Palvelua täydentää ravintola Usvan kahvila-ja ruokapalvelut.

Talon monipuoliset kokoustilat ovat vuokrattavissa erilaisia kokouksia, seminaareja ja tapahtumia varten. Suosittua on myöskin erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen keskuksen tiloissa ja piha-alueella.

Taloa ylläpitää 1981 perustettu Ortodoksisen kulttuurin säätiö.

Toimintamme lähtökohtia ovat avoimuus, ekumeenisuus ja kansainvälisyys. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen ja idän kirkon kulttuuri-ilmapiiriin!

Vastuullisuus toiminnassamme

Olemme Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa ja koko kulttuurikorttelissa sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailu-Suomen puolesta. Tämä tarkoittaa käytännössä ekologista, sosio-kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä.

Ekologinen

Jätteet lajitellaan ja kierrätetään omiin jäteastioihin jätehuoltomääräysten mukaan. Ravintolamme on kiinnittänyt huomiota ruokahävikkiin ja se on käytännössä nolla, koska päivän lounastuotteet myydään päivän päätteeksi. Ravintolassa on tarjolla kasvisruoka joka päivä ja leipomotuotteet leivotaan itse. Mahdollisuuksien mukaan käytetään paikallisia tuotteita mm. raasteet ja salaatit tulevat omasta maakunnasta. Ravintolassamme ei käytetä muovisia mukeja eikä aterimia.

Kiinteistössä käytetään ympäristöystävällisiä ja hajusteettomia puhdistusaineita.

Sosio-kulttuurinen

Paikallisuus, ortodoksisuus ja karjalaisuus näkyvät toiminnassamme ja markkinoinnissamme.Vaalimme ortodoksisuutta ja haluamme tuoda asiakkaillemme esille arjen ortodoksisuutta, joka pitää sisällään myös karjalaisuuden ja paikalliset, karjalaiset ruoat.

Ortodoksinen kulttuurikortteli on esteetön paikka ja yläkerrassa saatavilla on induktiosilmukka, joten meillä on myös esteetön kuunteluympäristö. Meille on helppo tulla kävelemällä esim. kaupungin hotelleista tai pyöräillä lähiseudulta.

Taloudellinen

Teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Valitsemme yhteistyökumppaniksi esim. sellaiset hotellit, joiden toiminta on vastuullista.

Tuemme erityisesti nuoria ja nuorisojärjestöjä stipendein joka vuosi.


Omatoimimatkailu

Voit kulkea Pohjois-Karjalan pyhäkköjä Lintulasta Ilomantsiin VAELTAJAN POLKU - reitin opastamana.


Vaeltajan polku löytyy täältä: Vaeltajan polku.

Joensuun kaupungin alueen kolmeen pyhäkköön voit tutustua täältä.


Tilavaraukset

Kulttuurikeskuksella on laaja valikoima erikokoisia kokoontumistiloja konserttien, koulutustilaisuuksien, kokousten ja perhejuhlien järjestämistä varten. Myös saunaosasto on vuokrattavissa.

Lisätietoja tiloista:
Ravintola Usva
puh: 050 300 0243

e-mail: kauppakatu(at)ravintolausva.fi

Tilavarauksiin pääset täältä.

Apurahat

Säätiö myöntää pienehköjä avustuksia ja apurahoja sen toiminta-ajatusta tukeviin kulttuurihankkeisiin, kuten esimerkiksi julkaisutoimintaan. Näitä avustushakemuksia voi lähettää säätiölle jatkuvasti eli niillä ei ole tiettyä hakuaikaa.

Lisätietoja täältä.

Ajankohtaista Ortodoksisella kulttuurikeskuksella

Ortodoksinen kulttuurikeskus on avoinna ma-pe klo 7.30- 14.30.

Ortodoksipyhäköt Suomessa - eri arkkitehtonisia tyylisuuntia

Näyttely koostuu graafikko Pentti Oksasen akvarellimaalauksista, jotka ovat valmistuneet vuosien 2006-2010 välillä. Teema esittelee Suomen alueen ortodoksista arkkitehtuuria 1700-luvun lopulta 2000-luvun alkuun. Näyttely on avoinna 16.1.-31.12.2023.

Ristikansan vaellus

Näyttelyssä tutustutaan elävään ortodoksisuuteen arjessa ja juhlassa. Näyttely kertoo siitä, kuinka ortodoksinen kirkko vaikuttaa ihmisen elämään syntymästä hautaan saakka.

Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30, la-su tilauksesta.

Näyttelyihin on vapaa pääsy. Ryhmien opastuksesta kuitenkin peritään erillinen, ryhmän koon mukainen maksu. Ryhmien opastus sovittava ennakkoon.

Opas paikalla ti-pe klo 9.00-15.15.

Lisäksi:

Viipuri-säätiön lahjoittamista ikoneista kootut ikoninurkkaukset, Evakko-huoneessa myös valokuvia evakkomatkoilta sekä kaksi lahjoituksena saatua valokuvaa evakoista heidän tarinansa kanssa.

Vaihtuvan näyttelyn tiloissa lahjoituksena saatu vitriini, jossa esillä kokoelma erilaisia ristejä.

Pentti Oksasen akvarellimaalauksia myös Pyhäkköjen salissa (iso juhlasali alakerrassa) ja alakerran juhlasalien käytävällä.

Arkkipiispa Paavalin elämää kuvin kerrottuna alakerran Paavali-huoneessa.

Yläkerrassa kaksi vanhaa, 1700- luvulta olevaa matkaikonostaasia, joista toinen on Ilomantsin kappeliseurakunnan ja toinen Taipaleen seurakunnan lahjoitus.

Avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30. Suljettu tilojen ollessa varattu. La-su tilauksesta.

Ristikansan vaellus- näyttely. Kuva: Henna Hietainen


Lisää aikaisempia uutisia täältä

Tapahtumia Pohjois-Karjalassa


Valamon luostari: MARTTA WENDELIN
– KULTAHIEKKAA IHMISTEN POLUILLE

5.3.2023 – 14.1.2024

Avoinna 1.10. - 31.12.2023

viikonloppuisin pe-la 10–17, su 10–14

Pääsymaksu 10 €, samalla lipulla myös luostarimuseoon.

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893–1986) syntymän 130-vuotisjuhlavuodeksi Valamon luostarissa nähdään laaja näyttely taiteilijan keskeisestä maalaus- ja kuvitustuotannosta.

Näyttely jakaantuu itsenäisiin teemoihin kuten Kukat & puutarha, Valamo & Karjala, Maisemat, Muotokuvat, Skissit ja Sadut. Kuvitustaide esittäytyy painettujen Kotiliesien ja postikorttien lisäksi myös vuodenaikojen mukaan vaihtuvien kuvitusoriginaalien avulla. Valokuvien ja kaitafilmiaineiston avulla välittyy monipuolinen kuva taiteilijan elämästä ja tuotannosta.

Osoite: Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo


Joensuun ortodoksisen seurakunnan katekumeeni-kurssi

06.09.2023-24.04.2024

Joka toinen keskiviikko (joinakin päivinä torstaisin) ehtoopalveluksen jälkeen noin klo 17:30.

Katekumeenikurssi on tarkoitettu erityisesti ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitseville, mutta kokoontumisiin ovat tervetulleita myös seurakunnan jäsenet, jotka kaipaavat kertausta ortodoksisten teemojen parissa. Kurssi kokoontuu yleensä keskiviikkoiltaisin noin kerran kuussa Joensuun ortodoksisen seurakunnan tiloissa. Kurssi kestää syyskuusta huhtikuun alkuun ja sen päätteeksi on mahdollista liittyä ortodoksisen kirkon jäseneksi.

Ensimmäinen kokoontuminen keskiviikkona 6.9.2023. Aloitamme pyhän Nikolaoksen kirkossa (Kirkkokatu 32) ehtoopalveluksella klo 17.00.

Jumalanpalveluksen jälkeen osallistujille jaetaan tarkemmat tiedot kurssin kulusta. Kurssille tulee ilmoittautua isä Harrille: harri.linna(at)ort.fi tai puh. +358400151829.


Ortodoksisen seminaarin pyhän Johannes Teologin kirkko, Torikatu 41, 80100 Joensuu

Kirkko on avoinna tutustumista varten jumalapalvelusten aikana, muutoin sopimuksen mukaan.

Kirkon opastuksesta voi sopia olemalla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen: ort.seminaari@ort.fi

Säännölliset jumalanpalvelukset lukukauden aikana

ma-pe klo 7.15 aamupalvelus (keskiviikkoisin liturgia)

ma-to klo 17.00 ehtoopalvelus

Erityisiä palveluksia lukukauden aikana

15.12. klo 9.00 liturgia, P. Trifon Petsamolainen, lukukauden päätös.


Juuan käsityöpiiri, Juuan ortodoksinen srk-sali, Laurilantie 9, 83900 Juuka

Maanantaisin joka viikko 11.09.2023 - 04.12.2023 klo 16:00-18:00.

Aiheena käspaikat, ikoniliinat, helmi-ikonit, silkkikirjontaa ym.

Tervetuloa vapaamuotoiseen ompelupiiriin! Lisätietoja: Lea Saarimaa, p. 040 758 6610.


Käsityökerho, Nurmeksen ortodoksinen srk-sali, Salmenkatu 5, 75500 Nurmes

Ti 19.09.2023 alkaen klo 10:00-12:00, joka 2 viikko tiistaisin 12.12.2023 saakka.

Tiedustelut: Anja Kotivuori p. 040 708 2757 tai Liisa Mahlavuori p. 040 701 5123.


Ortodoksisuus tutuksi- opintopiiri, Nurmeksen ortodoksinen srk-sali, Salmenkatu 5, 75500 Nurmes

To 21.09.2023 alkaen klo 17:30-19:00 joka 2 viikko torstaisin 14.12.2023 saakka

Tervetuloa tutustumaan ortodoksisuuteen, niin teologian kuin perinteen ja käytännön näkökulmista.

Opintopiiriä vetää pastori Tapio Juntunen, p. 040 163 4430.

Alustuksen lisäksi on aikaa keskustelulle.

Opintopiiriin ovat tervetulleita ihan kaikki, kirkon jäsenet, jäsenyydestä kiinnostuneet ja hekin, joita aiheet ylipäänsä kiinnostavat!


Kirjakerho, Nurmeksen ortodoksinen srk-sali, Salmenkatu 5, 75500 Nurmes

Nurmeksen ortodoksisen kappeliseurakunnan tiloissa kokoontuu kerran kuukaudessa vapaamuotoinen kirjakerho keskustelemaan kirjoista ja paljosta muusta, mikä yhteisen illan aikana aiheeksi nousee.

Kerho kokoontuu syys-toukokuussa kuukauden viimeisenä maanantaina klo 17 Nurmeksen seurakuntasalilla (Salmenkatu 5). Syksyn ensimmäinen kokoontuminen pidetään maanantaina 21.09.2023 klo 17:00.

Tule mukaan! Kynnys on matala eikä mitään vaatimuksia kirjallisen maun tai lukeneisuuden suhteen ole. Kuten Jörn Donner aikanaan Suurta suomalaista kirjakerhoa mainosti: “Lukeminen kannattaa aina.”

Kokoontumisista tiedotetaan sekä WhatsApp-viestein että sähköpostitse. Ilmoittaudu listoille Helenan kautta: hem@softa.fi ja/tai WhatsApp- tai tekstiviestillä 040 546 3636.


RAAMATTU TUTUKSI -ILLAT, Joensuun ortodoksinen seurakuntasali, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu

”Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.” (Mark. 1:1)

Tutustumme Markuksen evankeliumiin alkaen keskiviikkona 27.9.2023 klo 17.30–19 Joensuun ortodoksisella seurakuntasalilla (Kirkkokatu 32).

Opintopiiri toteutetaan ohjattuna ja keskustelevana lukupiirinä. Illan päätteeksi isä Marko tiivistää luetun jakson sanoman kirkon opetuksen näkökulmasta. Ensimmäisellä kerralla sovitaan syksyn muut kokoontumiset (jatkoaikataulu julkaistaan seurakunnan sivuilla). Ei ilmoittautumista.


JOENSUUN KIRKKOLAULUPIIRI, Joensuun ortodoksinen seurakuntasali, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu

Kaikille avoin piiri kirkkolaulusta innostuneille Joensuussa. Kokoontumiset ovat joka toinen maanantai seurakuntasalissa klo 12.

Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on maanantaina 09.10.2023 klo 12:00. Piiriä johtaa kanttori Paula Löfgren. Tervetuloa!


Jeesuksen rukouspalvelukset

Outokummun kirkossa torstaisin klo 20 seuraavina päivinä: 19.10., 26.10., 2.11. (karjalaksi), 9.11., 16.11., 23.11., 30.11. ja 7.12.

Kirkon osoite: Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu


Joensuun kirkon praasniekka, pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän muisto

Aika: Vigilia ti 05.12.2023 klo 17:00, vedenpyhitys ja liturgia ke 06.12.2023 klo 09:00

Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu


Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän muisto 06.12. (Suomen itsenäisyyspäivä)

Vigilia ti 05.12.2023 klo 17:00 ja liturgia ke 06.12.2023 klo 09:00, Lieksan pyhän profeetta Elian kirkko, Iljankatu 14, 81700 Lieksa

Ehtoopalvelus ti 05.12.2023 klo 17:00 ja aamupalvelus ja liturgia ke 06.12.2023 klo 09:00, Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi

Liturgia ke 06.12.2023 klo 09:00, Hoilolan pyhän Nikolaoksen kirkko, Tsiikontie 6a, 82760 Hoilola

Vigilia ti 05.12.2023 klo 18:00, Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, Viinijärventie 8, 83400 Viinijärvi

Litania Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä ke 6.12. klo 9:30 ja liturgia klo 10:00, Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu

Litania sankarihaudoilla ke 06.11.2023 klo 9:30 ja liturgia klo 10:00, Sotkuman pyhän profeetta Elian tsasouna, Malanintie 4, 83750 Sotkuma

Vigilia ti 05.12.2023 klo 17:00 ja liturgia (lasten ja isovanhempien kirkko) ke 06.12.2023 klo 10:00, Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka

Seppeleenlasku Valtimon sankarihautausmaalla ke 06.12.2023 klo 11:00, Valtimon ev-lut. kirkon harjulla, Kunnantie 6, 75700 Valtimo

Seppeleenlasku Nurmeksen sankarihautausmaalla ke 06.12.2023 klo 12:00, Nurmeksen ev-lut. kirkon harjulla, Kirkkokatu 17, 75500 Nurmes

Seppeleenlasku Höljäkässä ke 06.12.2023 klo 13:00, Höljäkän-Porosaaren hautausmaa, Mäntyläntie 7, 75990 Höljäkkä


Ehtoopalvelus

Aika: To 07.12.2023 klo 16:00 HUOM. AIKA!

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: To 07.12.2023 klo 17:00

Paikka: Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Lokkiharjuntie 40, 75700 Valtimo


Jouluseimen avaus

Aika: To 07.12.2023 klo 18:00

Paikka: Kiteen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Valamontie 4, 82500 Kitee


Liturgia

Aika: La 09.12.2023 klo 10:00

Paikka: Sonkajanrannan pyhän Hannan kirkko, Kirkkotuvantie 3, 82815 Joensuu


Sairaanvoitelu

Aika: La 09.12.2023 klo 17:00

Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka


Vigilia

Aika: La 09.12.2023 klo 18:00

Paikka: Polvijärven pyhän Johannes Kastajan kirkko, Haavikontie 31, 83700 Polvijärvi


Liturgia, Juuan ja Vuokon tiistaiseurojen jouluruoka

Aika: Su 10.12.2023 klo 10:00

Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka


Liturgia

Aika: Su 10.12.2023 klo 10:00

Paikka: Tuupovaaran Kristuksen Käsittätehdyn ikonin kappeli, Lähdetie 1, 82730 Tuupovaara


Liturgia ja kirkkokahvit

Aika: Su 10.12.2023 klo 10:00

Paikka: Ylämyllyn Jyrin uusi koulu, Laavapolku 2, 80400 Ylämylly


Lisää tapahtumia täältä.

Kirkkovuosi

Kirkko rytmittää kristityn elämää. Kirkkovuosi koostuu sanomaltaan ja tunnelmaltaan erilaisista ajanjaksoista, joissa vuorottelevat arki, paastonajat ja juhlakaudet. Teemat vaihtuvat jopa päivittäin. Jokainen päivä on jonkin pyhän ihmisen muistopäivä, jolloin muistellaan tuon pyhän elämäkertaa ja siihen liittyvää kristillistä opetusta. Jokainen kristitty on saanut nimensä jonkun pyhän ihmisen mukaan ja viettää nimipäiväänsä tuon pyhän ihmisen muistopäivänä. Kirkkovuotta seuraamalla yhdistämme oman elämämme pelastushistorialliseen jatkumoon ja pyhien saattoon.