Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä 6.12.

Pyhä Nikolaos on ortodoksisen kirkon ja koko kristikunnan rakastetuimpia pyhiä. Häntä pidetään hyväntekijänä ja lasten suojelijana. Myös merellä kulkijat ja matkalaiset pitävät häntä omana suojeluspyhänään, sillä legendan mukaan hän pelasti merimiehiä hukkumiselta. Siksi Nikolaokselle pyhitettyjä kirkkoja on rakennettu erityisesti satama-alueille.

Nikolaos toimi Myran piispana 300-luvulla. Suosiostaan huolimatta hänen elämästään on vain vähän tietoja. Monet varhaiset kirkkoisät, kuten Basileos Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos, ovat paljon paremmin tunnettuja mm. opetuspuheittensa ja yhteiskunnallisten kannanottojensa vuoksi.

Pyhä Nikolaos syntyi vuoden 270 tienoilla hyvätuloiseen perheeseen ja sai hyvän kasvatuksen. Perimätiedon mukaan hän otti elämäntehtäväkseen auttaa yhteiskunnan huono-osaisia. Runsaan perintönsä hän jakoi köyhille. Tästä johtuen ihmisten on ollut helppo kääntyä Nikolaoksen puoleen ja pitää häntä tavallisen kansan puolesta toimijana. Hän sai myös lisänimen ”ihmeidentekijä”.

Pyhän elämäkertaan liittyy tapaus, jossa Nikolaos pelasti köyhän miehen tyttäret joutumasta ihmiskaupan uhreiksi. Legendat kertovat myös Nikolaoksen toiminnasta kultarahalahjojen toimittamisesta lapsiperheille anonyymisti. Tästä lienee saanut alkunsa Nikolaoksen toiminnan liittäminen lahjoja tuovaan joulupukkiin. Nikolaoksen muistopäivä onkin eräissä maissa yhdistetty Kristuksen syntymäjuhlaan.

Nikolaoksen elämänvaiheisiin liittyi useita kristittyihin kohdistuvia vainonaikoja. Vannoutuneena kristittynä hän lienee itsekin joutunut vainon kohteeksi, mutta selviytyi koettelemuksista vahvan uskonsa voimalla.

Perimätiedon mukaan hän osallistui ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 325, mutta päätöksen allekirjoittaneiden piispojen joukosta ei hänen nimeään kuitenkaan löydy.

Arvostettu esipaimen Nikolaos kuoli vuosien 342–352 välisenä aikana. Hänen reliikkinsä siirrettiin 9.5.1087 Myrasta turvaan Italian Bariin, jossa ne edelleen sijaitsevat.

Myös Suomen ortodoksisessa kirkossa on paljon Nikolaokselle pyhitettyjä pyhäkköjä. Mm. Joensuun, Kuopion, Imatran, Kotkan, Vaasan ja Tampereen ortodoksiset pääkirkot ovat Nikolaoksen kirkkoja.


Nikolaoksen tropari:

"Uskon ohjeeksi, lempeyden esikuvaksi ja itsehillinnän opettajaksi asiain totuus osoitti sinut laumallesi. Sen tähden olet sinä

saavuttanut nöyryydessäsi ylhäisen aseman ja köyhyydessäsi rikkauden. Rukoile, oi isä esipaimen Nikolaos, Kristusta

Jumalaamme pelastamaan meidän sielumme."