Johannes Teologi, joka tunnetaan myös nimellä Johannes Sebedeuksen poika (lat. Iōannēs, kreik. Ιωάννης, Ioánnis; n. 6 jKr. – n. 100 jKr.) oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista apostolista ja Jaakob Vanhemman veli. Yhdessä heitä kutsuttiin Sebedeuksen pojiksi, ja Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi heille nimen Boanerges, "ukkosenjylinän pojat". Apostolien Pietarin ja Andreaksen tavoin he olivat ennen Jeesuksen opetuslapsiksi ryhtymistään Johannes Edelläkävijän (Johannes Kastajan) opetuslapsia.
Pyhä Johannes oli lähtöisin Betsaidasta, köyhästä galilealaisesta kylästä. Johanneksen vanhemmat olivat heprealaisia, ja todisteet osoittavat, että he opettivat Johannekselle Raamatun opetuksia. Johannes oli valmis hyväksymään Jeesuksen Kristukseksi, mikä osoittaa Johanneksen tunteneen messiaaniset ennustukset. Johanneksen perhe oli todennäköisesti melko hyvässä asemassa. Johanneksen isällä Sebedeuksella oli kalastusyritys, ja hän oli palkannut miehiä töihin kalastusyritykseensä, jota hän johti Simonin kanssa. Johanneksen äiti oli Salome. Salome oli Jumalanäidin kihlanneen Joosefin tytär. Joosefilla oli ensimmäisestä avioliitosta neljä poikaa, Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon (Matt. 13:55) sekä kolme tytärtä, Ester, Martta ja Salome. Näin siis meidän Vapahtajamme oli maailman mukaan pyhän Johannes Teologin eno, koska Hän oli Johanneksen äidin Salomen velipuoli. Toisen tulkinnan mukaan Salome oli Jeesuksen äidin, Neitsyt Marian sisar. Salome oli niiden naisten joukossa, jotka seurasivat Jeesusta ja palvelivat häntä, kun hän oli Galileassa. Hän oli yksi niistä, jotka toivat tuoksuyrttejä Jeesuksen ruumiin valmistelemiseksi hautaamista varten. Myös Johanneksen äiti seurasi Jeesusta ja uskoi hänen olevan luvattu Messias. Johanneksella oli ilmeisesti oma talo. (Joh. 19:26–27)
Johannes esiteltiin Kristukselle vuoden 29 syksyllä. Hän todennäköisesti seurasi Jeesusta Galileaan ja näki omin silmin hänen ensimmäisen ihmeensä Kaanassa. Hän on saattanut seurata Jeesusta Galileasta Jerusalemiin ja taas paluumatkalla Samarian halki Galileaan. Perusteena on hänen kertomuksensa eloisuus, josta syntyy vaikutelma tapahtumien silminnäkijän kuvauksesta. Kertomuksessa ei kuitenkaan sanota suoraan, oliko Johannes näissä tapahtumissa mukana. Jossain vaiheessa Johannes kuitenkin jatkoi kalastajan työtään vielä jonkin aikaa Jeesukseen tutustumisensa jälkeenkin. Kun Jeesus seuraavana vuonna käveli pitkin Galileanmeren rantaa, Jaakob ja Johannes olivat isänsä Sebedeuksen kanssa veneessä kunnostamassa verkkojaan. Jeesus kutsui heidät kokoaikaiseen työhön ”ihmisten kalastajiksi”, ja Luukas kirjoittaa: ” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta". Myöhemmin sekä Johannes että Jaakob valittiin Jeesuksen Kristuksen apostoleiksi. Johanneksen rakkaus neitsyyteen ja kieltäymykseen oli niin ehdoton, että hän ainoana opetuslapsena oli arvollinen saamaan ”neitseen” nimen; hänen palava rakkautensa Kristukseen ja nuhteettomaan elämään oli niin suurta, että hänestä tuli ”se rakas opetuslapsi”.
Johannes oli yksi kolmesta Jeesuksen läheisimmästä seuraajista. Pietari, Jaakob ja Johannes vietiin vuorelle, jolla Jeesuksen muoto muuttui (Matt. 17:1–2 Mark. 9:2). Pietari, Jaakob ja Johannes olivat ainoat apostolit, joiden sallittiin tulla Jeesuksen kanssa Jairoksen taloon. Tämän saman kolmikon Jeesus vei kavaltamisyönään muita kauemmas Getsemanen puutarhaan, vaikka eivät hekään tuolloin täysin tajunneet tilanteen merkitystä vaan nukahtivat kolme kertaa ja Jeesuksen täytyi herättää heidät. Johanneksen paikka oli lähinnä Jeesusta tämän viettäessä viimeistä kertaa pesahia ja asettaessa Herran ehtoollisen. Johannes oli opetuslapsista se, jota Kristus erityisesti rakasti. Läheisestä yhteydestä kertoo sekin, että Kristus antoi Johannekselle tehtävän huolehtia Mariasta ristinkuoleman jälkeen. Muiden apostolien jo lähdettyä Jerusalemista hän pysyi Jumalanäidin seurassa, josta hän piti huolta aina tämän kuolonuneen nukkumiseen asti.
Apostolien tekojen mukaan Johannes oli Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen noin 120 opetuslapsen kanssa koolla Jerusalemissa. Tuolloin Mattias valittiin arvalla ja luettiin niiden yhdentoista ohella apostolien joukkoon, Juudas Iskariotin tilalle. Hän oli läsnä, kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaipäivänä, ja hän näki tuona päivänä seurakuntaan tulevan lisää 3 000 uutta jäsentä. Hän joutui vaikeuksiin juutalaisten hallitusviranomaisten kanssa, kun hän todisti Jeesuksen ylösnousemuksesta. Kun Johannes ja Pietari vietiin juutalaisten hallitusmiesten eteen, heitä pidettiin koulunkäymättöminä ja oppimattomina. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivät Johannes ja Pietari olisi saaneet mitään koulutusta. He varmasti osasivat lukea ja kirjoittaa. Se, että heitä sanottiin koulunkäymättömiksi, tarkoitti sitä, etteivät he olleet opiskelleet rabbiinien kouluissa. Hän esitti Pietarin kanssa syyn siihen, miksi he eivät voineet totella viranomaisia ja lopettaa todistamista: ”Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.” Apostolit sanoivat myös: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.”
Kristittyjen toiminta sai juutalaiset raivoihinsa. Juutalaiset surmasivat opetuslapsi Stefanoksen. Myös muita seurakuntaan kuuluvia ahdisteltiin. Tämän takia monet Jeesuksen opetuslapset pakenivat Jerusalemista. Johannes ja muut apostolit jäivät kuitenkin Jerusalemiin. Kun samarialaiset ottivat Jumalan sanan vastaan evankelista Filippoksen saarnaamisen ansiosta, Pietari ja Johannes lähtivät auttamaan näitä uusia opetuslapsia. Paavali kutsui myöhemmin Johannesta yhdeksi seurakunnan pylvääksi. Tämä todistaa sen, että Johannekselle oli merkittävä rooli ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa. Vuoden 49 tienoilla Johannes oli mukana ratkaistaessa pakanakäännynnäisten ympärileikkausta koskevaa kiistaa.
Kun apostolien oli erottava toisistaan päästäkseen saarnaamaan kaikkialla maailmassa, he heittivät arpaa siitä, minne kukin lähtisi. Johanneksen osaksi tuli julistaa evankeliumia Vähässä-Aasiassa, joka oli täysin epäjumalien palvonnan ja pakanuuden vallassa. Pyhä Johannes tuli hyvin alakuloiseksi kuullessaan, minne hänen oli määrä lähteä, sillä hän ei ollut vielä oppinut luottamaan täydellisesti Jumalan ylivertaiseen voimaan. Puhdistaakseen hänet tästä ihmisille ominaisesta heikkoudesta Jumala koetteli häntä tuulen ja aaltojen kautta 40 päivän ajan ennen kuin hän pääsi määränpäähänsä. Tämän koetuksen aikana laiva haaksirikkoutui. Johanneksen opetuslapsi Prokhoros (28.7.) joutui veden varaan, ja aallot heittivät hänet rantaan Seleukiassa, jossa kaupungin ihmiset syyttivät häntä noituudesta epäillen hänen anastaneen karille ajautuneesta aluksesta rahaa taikakeinoin. Hän onnistui pakenemaan, ja 40 päivän kuluttua hän löysi mestarinsa, jonka meri oli tuonut rantaan Marmareotan kaupungissa.
Johannes ja Prokhoros kulkivat Efesokseen, jossa he päätyivät orjiksi julmalle Romana-nimiselle naiselle, joka vastasi kuvernööri Dioskorideen kylpylöiden hallinnosta. Näissä kylpypaikoissa asui demoni, joka kolme kertaa vuodessa sai aikaan nuoren miehen tai neidon murhan. Kun apostolikaksikko oli työskennellyt kylpylöissä kolme kuukautta, demoni sai otteeseensa kuvernöörin pojan Domnuksen ja hukutti hänet. Romana meni pois tolaltaan ja pyysi epätoivoisesti apua Johannekselta, jota hän piti jonkinlaisena noitana. Apostoli rukoili ja nuorukainen heräsi kuolleista, minkä nähtyään Romana kääntyi kristityksi. Johannes karkotti demonin rukouksellaan ja kastoi Domnuksen, Romanan ja Dioskorideen.
Kun Johanneksen kautta tapahtuneet ihmeet olivat saaneet paljon kansaa kääntymään Kristuksen puoleen, Dianan temppelissä asunut demoni otti itselleen valtion virkamiehen hahmon ja lupasi suuren palkkion sille, joka vangitsisi tai surmaisi nuo kaksi epätavallisen voimallista noitaa, jotka olivat paenneet vankeudesta hänen luotaan. Johannes, jonka sisäinen silmä oli Pyhän Hengen valaisema, tiesi mitä demoni aikoi. Jumalan voiman vahvistamana hän ja Prokhoros antautuivat pakanoille, jotka raahasivat heidät Dianan temppeliin. Rakastettu opetuslapsi rukoili, että Herra tuhoaisi temppelin ilman henkien menetystä. Ja niin tuo koko pakanamaailman ylpeys sortui, ja Johannes ajoi pelkällä sanallaan sieltä ulos demonin, joka oli elänyt paikassa 249 vuotta. Pakanat olivat kovin ihmeissään ja useimmat heistä alkoivat uskoa Kristukseen.
Jeesus Kristus oli vielä maan päällä ollessaan kertonut, että Johannes eläisi kauemmin kuin muut apostolit. Elämänsä loppupuolella hänet karkotettiin Patmoksen saarelle, koska hän oli julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Tämä osoittaa, että hän kertoi hyvää uutista vielä varsin iäkkäänäkin (n. v. 96). Johanneksen maine kantautui keisari Domitianuksen (81–96) korviin ja tämä järjesti tapaamisen apostolin kanssa. Apostolin luottamus siihen, että Kristus on suurempi kuin mikään maailmallinen voima, teki vaikutuksen keisariin, joka päätti karkottaa apostolin Patmoksen saarelle toivoen siten rajoittavansa tämän vaikutusvaltaa. Kun Johannes oli matkalla saarelle yhdessä Prokhoroksen kanssa, hän osoitti Jumalan hyvyyden ihmiskuntaa kohtaan parantamalla heitä saattaneet sotilaat punataudista. Patmoksen saarelle saavuttuaan hän vapautti paikallisen ylimyksen Myronin pojan Apollonideksen saastaisesta hengestä. Tämä ihme yhdessä Johanneksen julistaman sanan kanssa sai Myronin koko perhekunnan uskomaan Kristukseen ja ottamaan kasteen. Hieman myöhemmin myös saaren kuvernööri kastettiin.
Saarella oli pelätty noita nimeltä Kynopse eli Koirankasvo, jolla oli hallussaan kaikki Saatanan voimat; häntä palveli joukko demoneita, jotka asuivat saaren villeissä osissa. Apollonin papit pitivät Johannesta vaarallisena kilpailijana ja vetosivat Kynopseen, että tämä tekisi apostolin voimattomaksi. Ylpeydessään Kynopse ei alentunut lähtemään itse, vaan lähetti demonin. Johannes teki tuon saastaisen hengen voimattomaksi ja ajoi sen pois saarelta Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän teki saman myös toisille noitaa palvelleille hengille. Kynopse uskoi Johanneksen tekevän jonkinlaisia harhatemppuja, sillä todellisia ihmeitä voi tehdä vain Jumala yksin, ja haastoi Johanneksen väittäen voivansa herättää ihmisen kuolleista; hän saikin ilmestymään demonin kuolleen hahmossa. Lopuksi hän esitti Johannekselle haasteen ja sukelsi mereen tarkoituksenaan nousta takaisin mahdollisimman pitkän ajan kuluttua. Johanneksen rukoillessa meri kuitenkin nieli hänet niin kuin se oli ammoin niellyt Moosesta takaa-ajavan faraon. Tämän jälkeen Kynopsea ja hänen orjiaan ei enää nähty saarella.
Patmoksen saarella ollessaan Johannes sai kirjeen Ateenan piispa Dionysios Areiopagiitalta (3.10.), joka oli tuolloin jo 99-vuotias. Dionysios ylisti Johannesta evankeliumin aamutähdeksi ja profetoi, että hän pääsisi pian vapaaksi. Ja kun keisari Nervan jälkeen valtaistuimelle nousi vuonna 98 Trajanus, tämä kutsui pyhän Johanneksen takaisin Efesokseen suureksi suruksi niille Patmoksen asukkaille, jotka Johannes oli käännyttänyt. Johanneskaan ei toisaalta halunnut jättää heitä lohduttomiksi. Taivaasta saamansa merkin vahvistamana Johannes paastosi heidän kanssaan kolme päivää, minkä jälkeen hän nousi Prokhoroksen kanssa vuorelle.
Johannes suuntasi kaiken sielunsa voiman Jumalaa kohti. Yhtäkkiä voimakkaat salamantapaiset välähdykset repäisivät taivaan auki. Prokhoros joutui pois tolaltaan ja kaatui maahan, mutta Johannes pysyi liikkumatta keskittyneenä hengelliseen katseluun, sillä ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18). Hän kuuli ukkosenjylinän kaltaisen äänen julistavan taivaan korkeudesta: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Prokhoros kirjasi ylös tuota pelastuksen sanomaa, jota ilmoitettiin Johannekselle niin kuin laki oli ilmoitettu Moosekselle Siinain vuorella. Tällä kerralla sanomaa ei kuitenkaan annettu vain juutalaisia vaan koko ihmiskuntaa varten, aina maan ääriin saakka. Näin sai alkunsa Johanneksen evankeliumi.
Patmoksella tapahtui myöhemmin, ”Herran päivänä”, että Johannes näki Hengessä nuoren miehen hahmon, jonka kasvot olivat kuin aurinko, joka täydeltä terältä loistaa. Johannes lankesi hänen eteensä kuin kuolleena, mutta Herra rauhoitti häntä sanoen: ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Minä olen se, joka elää, ja se, joka oli kuollut. Ja katso, minä elän iankaikkisesti. Ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kirjoita siis, mitä näet: se, mitä on nyt, ja se, mikä on tapahtuva myöhemmin.” (Ilm. 1:17–19) Tämän jälkeen Johannekselle näytettiin toisiaan seuranneessa ilmestysten sarjassa, mitä on tapahtuva ajan lopussa: hän näki pahuuden voiman lisääntymisen, Antikristuksen tulemisen ja sodan uskollisia vastaan ja viimeisen taistelun Kristusta vastaan, joka on lopussa syöksevä hänet ikuisesti helvettiin yhdessä paholaisen ja tämän enkelien kanssa. Johannes näki väkivaltaisen kuohunnan maan päällä, kaikkea kohtaavan tulisen lopun ja Ihmisen Pojan lopullisen riemusaaton, yleisen ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion.
Pyhän Johanneksen Ilmestyskirja ja sen myötä koko Raamattu päättyy ylevään näkyyn taivaallisesta Jerusalemista, joka tulee alas Jumalan luota; ikuinen pyhä kaupunki, jossa Jumala asuu ikuisesti ihmisen kanssa, ikään kuin sulhanen, joka saa morsiamensa omakseen. Se kaupunki on täydellinen suhteiltaan ja hohtaa ikään kuin kristallilla ja hienolla kullalla koristettuna. Sen perusteet on kaunistettu jalokivin ja sen portit ovat kuin kaksitoista helmeä. ”Mutta temppeliä minä en kaupungissa nähnyt”, pyhä Johannes ilmoittaa, ”sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa. Eikä kaupunki tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa.” (Ilm. 21:22-23) Tämän jälkeen rakas opetuslapsi, joka luettiin arvolliseksi katsomaan sanomattomia salaisuuksia, päättää jumalallisten ilmestysten kirjan kutsumalla uskovaisia odottamaan Vapahtajan tuloa hiljaisuudessa ja rukouksessa: ”Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Joka tämän kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä […] Tämä on totta, minä tulen pian. Aamen. Tule, Herra Jeesus!”
Saamiensa ilmestysten jälkeen Johannes vapautui ja lähti takaisin Efesokseen. Perimätieto kertoo, että hän meni Efesokseen, missä hän vuoden 98 vaiheilla kirjoitti evankeliuminsa ja kolme kirjettään: 1., 2. ja 3. Johanneksen kirjeen. Henkilöikonissa hänet kuvataan vanhana miehenä. Joskus hänet kuvataan yhdessä opetuslapsensa ja apulaisensa pyhän Prokoroksen kanssa. Ikonissa Prokoros kirjoittaa ylös Johanneksen puhetta. Efesoksesta käsin apostoli Johannes vieraili lähialueiden seurakunnissa vihkiäkseen ja asettaakseen kristittyjä kirkon palvelustehtäviin. Kerran hän viipyi Agroikian pikkukaupungissa, jossa hän virkisti seurakuntaa opetuksellaan. Siellä hän johdatti Kristuksen luokse erään kauniin nuorukaisen ja jätti tämän paikallisen piispan hoiviin. Myöhemmin Johannes saapui jälleen samaan kaupunkiin ja kysyi piispalta, missä oli se nuorukainen, jonka hän oli tälle uskonut. ”Hän on kuollut”, vastasi piispa murheellisena, ”kuollut pois Jumalasta”. Nuorukaisesta oli tullut maantierosvojen johtaja, joka piti majaansa vuorilla. Silloin apostoli, joka oli jo heikko vanhus, lähti vaaroista piittaamatta yksin kulkemaan ylös vuoripolkua, kunnes jäi rosvojen vangiksi. Hän huudahti heti: ”Tätä varten olen tullutkin, viekää minut päällikkönne luo.” Nähdessään Johanneksen nuorukainen häpesi ja pakeni, mutta Johannes yritti juosta hänen peräänsä huutaen: ”Miksi, lapsi, pakenet isääsi, aseetonta ukkoa? Armahda minua, lapsi! Älä pelkää! Sinulla on vielä elämän toivoa. Minä joudun Kristuksen edessä tilille sinusta. Jos tarve vaatii, minä kärsin vapaaehtoisesti kuoleman puolestasi.” Mies pysähtyi, heitti aseensa pois, syleili Johannesta ja itki katkerasti kastaen itsensä toisen kerran omilla kyynelillään.
Rakastettu apostoli vietti viimeiset päivänsä rauhassa Efesoksessa, jossa hän opetti ja kehotti seurakuntalaisia ja johdatti monia pakanoita Kristuksen yhteyteen. Kerrotaan, että kun tuo rakas opetuslapsi ja viimeinen maan päällä elänyt Kristuksen kanssakulkija kannettiin viimeisen kerran puhumaan seurakuntalaisille, hän toisteli ainoastaan: ”Rakastakaa toisianne, lapset, rakastakaa toisianne.” Silloin kun Johannes jätti Jerusalemin lähteäkseen julistamaan evankeliumia, hän oli 56-vuotias. Patmokselle hänet karkotettiin 65-vuotiaana. Hän eli saarella kaikkiaan 15 vuotta, ja päästyään takaisin Efesokseen hän eli vielä 26 vuotta, joten kaiken kaikkiaan hän eli 105 vuotta ja seitsemän kuukautta. Perinteisen käsityksen mukaan hän kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100.
Kun Jumala oli antanut Johanneksen tietää, että hänen lähtöhetkensä oli koittamassa, apostoli pyysi oppilaitaan kaivamaan hiekkaan ristin muotoisen haudan. Sitten hän syleili ja lohdutti heitä kaikkia ja ojentui hautakaivantoon pyytäen heitä peittämään hänet ensin polviin asti. Sitten hän hyvästeli heidät toiseen kertaan, ja he peittivät hänet kaulaan asti. Ja kun aurinko nousi, he peittivät hänen kasvonsa. He palasivat itkien kaupunkiin ja kertoivat pyhän kuolemasta toisille oppilaille, jotka hekin tahtoivat nähdä hänen kasvonsa vielä viimeisen kerran. He menivät ja avasivat haudan, mutta se oli tyhjä. Johanneksen kuolinpäivää vietetään 26.9. Lisäksi sanotaan, että ”toukokuun 8.päivä joka vuosi punainen tomu nousee ylös haudasta ja sen kautta sairaat paranevat erilaisista sairauksistaan.” Tämä ihme on syy "kevät-Teologin" juhlan viettoon.
Tämä kertomus sopii perimätietoon, joka mukaan pyhä Johannes oli herätetty kuolleista ja nostettu ylös taivaaseen samalla tavoin kuin Jumalanäiti, ja näin olisi täyttynyt myös Vapahtajan Pietarille antama arvoituksellinen vastaus Johannesta koskien: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti, kun tulen?” (Joh. 21:22) Hänen tarkoituksensa ei siis ollut, että rakas opetuslapsi ei kuolisi, vaan paremminkin se, että tämä saisi odottaa Hänen toista tulemistaan jossain erityisessä hänelle varatussa paikassa. Perinteessä Johanneksen hautana pidetään paikkaa, johon myöhemmin rakennettiin Efesoksen Pyhän Johanneksen basilika.
Johanneksen nimiin lasketaan yhteensä viisi Uuden Testamentin tekstiä. Evankeliumin lisäksi Raamatussa on kolme Johanneksen kirjoittamaa kirjettä. Sen sijaan ”Johanneksen ilmestyksen” eli Ilmestyskirjan kirjoittajan henkilöllisyydestä eivät tutkijat ole kuitenkaan yksimielisiä. Johannes korostaa kirjoituksissaan erityisesti rakkauden suurta merkitystä ihmisen elämässä suhteessa toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Siksi Johannesta on kutsuttu myös rakkauden apostoliksi. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut.” Joh 13:34.
Johanneksen evankeliumi poikkeaa rakenteeltaan kolmen muun evankelistan Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista. Se on myös opetuksellinen ja teologisesti pohdiskeleva. Sen vuoksi Johannes on saanut harvinaisen lisänimen ”teologi”. Useimpien ortodoksisten teologisten oppilaitosten kirkot on pyhitetty apostoli Johannes Teologin muistolle. Niin myös Joensuussa sijaitseva ortodoksisen seminaarin kirkko.
Apostoli Johannesta ortodoksinen kirkko kuvaa muun muassa ikoneissa usein kotkana, hänen uljaiden ja mahtavien ajatustensa symbolina.
Johannes Teologin juhlan tropari:
”Oi apostoli, Kristuksen Jumalan rakastama, kiiruhda pelastamaan turvaton kansa. Hän, jonka eteen Sinä heittäydyit, suosiollisesti kuulee Sinua, niinkuin Hän kuuli Sinua silloin, kun Sinä Hänen rintaansa vasten nojasit. Rukoile, oi Teologi, että Hän hajoittaisi pakanallisen pimeyden ja meille ano rauhaa ja suurta armoa.”
Pyhä Johannes Teologi ja pyhä Prokoros. Seinämaalaus.