Ortodoksinen kulttuurikeskus

Idän ortodoksisuus ja sen ikiaikainen sanoma puhuttelevat nykyajan kiireistä ihmistä. Ortodoksinen kulttuurikeskus tekee tunnetuksi idän kirkon rikasta perinnettä ja elämäntapaa aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Näyttelymme kertovat monipuolisesti ortodoksisuuden sanomasta helposti omaksuttavalla tavalla.

Naapureinamme ovat Ortodoksinen seminaari ja Pyhän Johannes Teologin kirkko. Uudistettu piha-alue yhdistää rakennukset ainutlaatuiseksi käyntikohteeksi. Opastuskierroksella vieraamme tutustuvat kulttuurikeskuksen näyttelyihin ja aitoon bysanttilaiseen kirkkoon. Palvelua täydentää ravintola Usvan kahvila-ja ruokapalvelut.

Talon monipuoliset kokoustilat ovat vuokrattavissa erilaisia kokouksia, seminaareja ja tapahtumia varten. Suosittua on myöskin erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen keskuksen tiloissa ja piha-alueella.

Taloa ylläpitää 1981 perustettu Ortodoksisen kulttuurin säätiö.

Toimintamme lähtökohtia ovat avoimuus, ekumeenisuus ja kansainvälisyys. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen ja idän kirkon kulttuuri-ilmapiiriin!

Vastuullisuus toiminnassamme

Olemme Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa ja koko kulttuurikorttelissa sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailu-Suomen puolesta. Tämä tarkoittaa käytännössä ekologista, sosio-kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä.

Ekologinen

Jätteet lajitellaan ja kierrätetään omiin jäteastioihin jätehuoltomääräysten mukaan. Ravintolamme on kiinnittänyt huomiota ruokahävikkiin ja se on käytännössä nolla, koska päivän lounastuotteet myydään päivän päätteeksi. Ravintolassa on tarjolla kasvisruoka joka päivä ja leipomotuotteet leivotaan itse. Mahdollisuuksien mukaan käytetään paikallisia tuotteita mm. raasteet ja salaatit tulevat omasta maakunnasta. Ravintolassamme ei käytetä muovisia mukeja eikä aterimia.

Kiinteistössä käytetään ympäristöystävällisiä ja hajusteettomia puhdistusaineita.

Sosio-kulttuurinen

Paikallisuus, ortodoksisuus ja karjalaisuus näkyvät toiminnassamme ja markkinoinnissamme.Vaalimme ortodoksisuutta ja haluamme tuoda asiakkaillemme esille arjen ortodoksisuutta, joka pitää sisällään myös karjalaisuuden ja paikalliset, karjalaiset ruoat.

Ortodoksinen kulttuurikortteli on esteetön paikka ja yläkerrassa saatavilla on induktiosilmukka, joten meillä on myös esteetön kuunteluympäristö. Meille on helppo tulla kävelemällä esim. kaupungin hotelleista tai pyöräillä lähiseudulta.

Taloudellinen

Teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Valitsemme yhteistyökumppaniksi esim. sellaiset hotellit, joiden toiminta on vastuullista.

Tuemme erityisesti nuoria ja nuorisojärjestöjä stipendein joka vuosi.


Omatoimimatkailu

Voit kulkea Pohjois-Karjalan pyhäkköjä Lintulasta Ilomantsiin VAELTAJAN POLKU - reitin opastamana.


Vaeltajan polku löytyy täältä: Vaeltajan polku.

Joensuun kaupungin alueen kolmeen pyhäkköön voit tutustua täältä.


Tilavaraukset

Kulttuurikeskuksella on laaja valikoima erikokoisia kokoontumistiloja konserttien, koulutustilaisuuksien, kokousten ja perhejuhlien järjestämistä varten. Myös saunaosasto on vuokrattavissa.

Lisätietoja tiloista:
Ravintola Usva
puh: 050 300 0243

e-mail: kauppakatu(at)ravintolausva.fi

Tilavarauksiin pääset täältä.

Apurahat

Säätiö myöntää pienehköjä avustuksia ja apurahoja sen toiminta-ajatusta tukeviin kulttuurihankkeisiin, kuten esimerkiksi julkaisutoimintaan. Näitä avustushakemuksia voi lähettää säätiölle jatkuvasti eli niillä ei ole tiettyä hakuaikaa.

Lisätietoja täältä.

Ajankohtaista Ortodoksisella kulttuurikeskuksella

Ortodoksinen kulttuurikeskus on avoinna ma-pe klo 7.30- 14.30.


Nuori mestari - isä Vesa Takalan valokuvia ikonimaalari Petros Sasakin Lintulan alttari-ikonin maalaamisesta


Suomessa tunnetuksi tullut japanilaissyntyinen ikonimaalari Petros Sasaki (1939-1999) maalasi Lintulan Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon Jumalansynnyttäjän Ennusmerkki-ikonin 1970- luvun alussa. Ikonin maalausprojektia ja matkaa Lintulan kirkon seinälle pääsi seuraamaan tuolloin Kainuun Sanomissa työskennellyt valokuvaaja Vesa Takala. Näistä valokuvista koostettu näyttely sai ensiesityksensä Lintulan luostarin 50-vuotisjuhlavuonna 2023, jonka jälkeen näyttely oli esillä Kirkkomuseo Riisassa vuoden 2024 aikana.


Ristikansan vaellus

Näyttelyssä tutustutaan elävään ortodoksisuuteen arjessa ja juhlassa. Näyttely kertoo siitä, kuinka ortodoksinen kirkko vaikuttaa ihmisen elämään syntymästä hautaan saakka.

Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30, la-su tilauksesta.

Näyttelyihin on vapaa pääsy. Ryhmien opastuksesta kuitenkin peritään erillinen, ryhmän koon mukainen maksu. Ryhmien opastus sovittava ennakkoon mieluiten sähköpostilla info@ortodoksinenkulttuurikeskus.fi.


Lisäksi:

Viipuri-säätiön lahjoittamista ikoneista kootut ikoninurkkaukset, Evakko-huoneessa myös valokuvia evakkomatkoilta sekä kaksi lahjoituksena saatua valokuvaa evakoista heidän tarinansa kanssa.

Vaihtuvan näyttelyn tiloissa lahjoituksena saatu vitriini, jossa esillä kokoelma erilaisia ristejä.

Pentti Oksasen akvarellimaalauksia myös Pyhäkköjen salissa (iso juhlasali alakerrassa) ja alakerran juhlasalien käytävällä.

Arkkipiispa Paavalin elämää kuvin kerrottuna alakerran Paavali-huoneessa.

Yläkerrassa kaksi vanhaa, 1700- luvulta olevaa matkaikonostaasia, joista toinen on Ilomantsin kappeliseurakunnan ja toinen Taipaleen seurakunnan lahjoitus.

Avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30. Suljettu tilojen ollessa varattu. La-su tilauksesta.

Ristikansan vaellus- näyttely. Kuva: Henna Hietainen


Lisää aikaisempia uutisia täältä

Neljäs virtuaalinen ikoninäyttely:"Jumalanäiti - Taivaallinen suojelijamme"

Neljäs Ortodoksi.netin yhteistyössä useiden ikonimaalareitten kanssa nettiin pystyttämä virtuaalinen ikoninäyttely avautuu 1.8.2024 ortodoksisen kirkkovuoden viimeisen paaston, Jumalansynnyttäjän paaston alkaessa. Näyttely on saanut nimekseen avauspäivänä alkavan paaston mukaan:

"Jumalanäiti -Taivaallinen suojelijamme".

Tähän neljänteen Ortodoksi.netin järjestämään virtuaaliseen ikoninäyttelyyn osallistuu 19 ikonimaalaria eri puolilta Suomea. Osa heistä on melko äskettäin aloittanut ikonimaalausharrastuksen, osa on maalannut ikoneja jo useita vuosia.

Tämän ja kolmen aikaisemman Ortodoksi.netin perussivuilla olevien virtuaalisten ikoninäyttelyjen yhteinen vieraskirja / Guestbook:
https://ikoninayttely.blogspot.com


Linkki näyttelyyn:

https://www.ortodoksi.net/index.php/Jumalan%C3%A4iti_-Taivaallinen_suojelijamme_(ikonin%C3%A4yttely)


Lähde: ortodoksi.net

Tapahtumia Pohjois-Karjalassa

Taivaallista Valoa

10.5.2024-31.12.2025

Näyttelyaikaa pidennetty, näyttely on avoinna vuoden 2025 loppuun saakka!

Aukioloajat:

1.1-31.5.2025

pe-la klo 12-16 ja su klo 12-15

1.6-31.8.2025

päivittäin klo 10-17

1.9-31.12.2025

su-to klo 12-15 ja pe-la klo 12-16

Paikka: Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo

Kuvaus: Valamon luostarin näyttelytilassa taiteilija Petri Ala-Maunuksen maalaukset kohtaavat Valamon ja Riisan kokoelmissa olevien ikonien enkelit. Pääsymaksu 12 €, samalla lipulla myös luostarimuseoon. Korttimaksu, käteisostot luostarin vastaanotosta.


Maaperän aarteita – Harrastajan kivilöytöjä

Valamon kansanopistossa sijaitsevassa näyttelyssä on lähes 400 kiveä kiviharrastaja Rita Herralan harrastuksen alkuajoilta 1980- ja 1990 luvuilta sekä 2000-luvun alkupuolelta. Kivet hän on löytänyt eri puolilta Suomea louhosten jätekivikasoilta, sorakuopilta ja rakennus- sekä tielouhintatyömailta. Rita Herrala on ollut mukana kivikerhojen retkillä ja yksityisillä etsintäretkillä kivistä kiinnostuneiden harrastajien kanssa. Näyttelyssä on itse löydettyjen kivien lisäksi matkoilta hankittuja, ystäviltä saatuja ja kivimessuilta ostettuja ulkomaisia kiviä. Suomesta löydetyt kivet ovat luonnollisesti lähinnä Rita Herralan sydäntä, sillä kivien etsintä löytämisen iloineen on kokonaisvaltainen tapahtuma.

Avoinna opiston aukioloaikana ma-pe 8-15.30

Paikka: Valamon luostarin kansanopisto, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo


Italia-päivä Valamon luostarissa la 8.2.2025

Valamon luostari avaa oven italialaisen perinteen ja kulttuurin rikkaaseen maailmaan.

Päivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua italialaiseen pyhiinvaellusperinteeseen, värikkääkseen kulttuuriin ja makuelämyksiin. Päivään kuuluu mm. luento, paneelikeskustelu, italiaisia sävelmiä sekä tietenkin italialaisen keittiön antimia. Tule mukaan italialaiseen päivään Valamossa – kulttuuria, keskusteluja ja elämyksiä!

Osoite: Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo

Hinta 86 €/hlö.

Ohjelma

klo 10:00 Tervetuloa Valamoon, isä Nasari

klo 10:15 Rooma pyhiinvaelluspaikkana, teologian tohtori ja matkaopas Emil Anton

klo 12:00 Rukouspalvelus/ lounas noutopöydästä italialaisittain

klo 14:00 Rooma olohuoneena sanoin ja kuvin, isä Nasari

klo 15:30 Kahvihetki

klo 16:30 Italialaisia sävelmiä,
isä Nasari, laulu ja Kirsti Huttunen, piano

klo 16:45 Paneelikeskustelu
isä Nasari, Emil Anton ja musiikkitoimittaja Risto Nordell

klo 18:00 Vigilia jumalanpalvelus

klo 20:00 Italialainen illallinen

Menu

Lounas
Salaattipöytä, parmesanirisottoa, italialaiset valko- ja punaviinit sekä luostarin viinit ostettavissa kassalta

Kahvihetki
Biscotti-kahvileipää (kuiva kahvileipä, mantelia ja pähkinää) sekä limoncello snapsit tarjolla (tarjoilijat prikoilla, juomalaput, maksu kassalle)

Italialainen illallinen
Salaatti. Kesäkurpitsaa, tomaattia, punasipulia ja minttua. Patonkia ja yrttivoita.
Pääruokana Saltimbocca alla Romana -naudan sisäfilettä käärittynä parmankinkkuun ja valkosipuliperunoita
Jälkiruokana Pannacottaa ja kahvia

* * * * *

Ohjelman juontaa kirjailija Annina Holmberg. Tilaisuus järjestetään Kulttuurikeskuksen salissa.

Jumalanpalvelukset toimitetaan luostarin Pääkirkossa.

Ohjelmassa mainitut ateriat ja alkoholittomat ruokajuomat sisältyvät pakettiin ja ne ovat tarjolla kahvila-ravintola Trapesassa. Aterioiden yhteydessä on ostettavissa italialaisia juomia.

Majoitus

45€/hlö vierasmajan kahden hengen huoneessa

62,50€/hlö opistohotellin kahden hengen huoneessa

72,50€/hlö hotellin kahden hengen huoneessa

Hintoihin sisältyy luostariaamiainen

Ilmoittautuminen pe 31.1.2025 mennessä, mahdolliset erityisruokavaliot ja illallisen pääruokavalinta ilmoittautumisen yhteydessä.

Varaukset ja lisätiedot:
puh. 017 570 1810
myyntipalvelu@valamo.fi


Ortodoksisen seminaarin pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin kirkko, Torikatu 41, 80100 Joensuu

Kirkko on avoinna tutustumista varten jumalapalvelusten aikana, muutoin sopimuksen mukaan. Palvelukset ovat avoimia kaikille. Olette lämpimästi tervetulleita. Kirkon opastuksesta voi sopia olemalla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen: ort.seminaari@ort.fi

Säännölliset jumalanpalvelukset lukukauden aikana

ma-pe klo 7.15 aamupalvelus (keskiviikkoisin liturgia)

ma-to klo 17.00 ehtoopalvelus

Poikkeukset säännöllisiin palveluksiin

ke 29.1. klo 17.00 vigilia. Kolmen esipaimenen juhla

to 30.1. klo 8.00 liturgia. Kolmen esipaimenen juhla.


Rukouspalvelus rauhan puolesta

Aika: Ke 29.01.2025 klo 09:00

Paikka: Viinijärven Vanha pappila, Viinijärventie 7, 83400 Viinijärvi


Aamupalvelus

Aika: Ke 29.01.2025 klo 09:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: Ke 29.01.2025 klo 17:00

Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu


Ehtoopalvelus

Aika: Ke 29.01.2025 klo 17:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: Ke 29.01.2025 klo 17:00

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Ekumeeninen kuutamokirkko

Aika: Ke 29.01.2025 klo 18:00

Paikka: Toivonlahden kota, Ilomantsin uimahalli, Henrikintie 4, 82900 Ilomantsi


Liturgia; pyhät esipaimenet ja suuret opettajat

Aika: To 30.01.2025 klo 09:00

Paikka: Liperin pyhän apostoli Andreaksen tsasouna, Tsasounakuja 1, 83100 Liperi


Liturgia; pyhät esipaimenet ja suuret opettajat

Aika: To 30.01.2025 klo 09:15

Paikka: Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Lokkiharjuntie 40, 75700 Valtimo


Ehtoopalvelus

Aika: To 30.01.2025 klo 17:00

Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka


Ehtoopalvelus

Aika: To 30.01.2025 klo 17:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Jeesuksen rukous- palvelus

Aika: To 30.01.2025 klo 20:00

Paikka: Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu


Vigilia, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: La 01.02.2025 klo 17:00

Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu


Vigilia, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: La 01.02.2025 klo 17:00

Paikka: Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, Viinijärventie 8, 83400 Viinijärvi


Vigilia, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: La 01.02.2025 klo 17:00

Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka


Ehtoopalvelus, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: La 01.02.2025 klo 17:00

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Aamupalvelus ja liturgia; Sakkeuksen sunnuntai, Kristuksen temppeliintuonti, liturgian jälkeen nokipannukahvit

Aika: Su 02.02.2025 klo 09:00

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Liturgia; Sakkeuksen sunnuntai, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: Su 02.02.2025 klo 10:00

Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka


Perheliturgia; Sakkeuksen sunnuntai, Kristuksen temppeliintuonti, kirkkokahvit

Aika: Su 02.02.2025 klo 10:00

Paikka: Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu


Liturgia; Sakkeuksen sunnuntai, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: Su 02.02.2025 klo 10:00

Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu


Liturgia; Sakkeuksen sunnuntai, Kristuksen temppeliintuonti

Aika: Su 02.02.2025 klo 10:00

Paikka: Kiteen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Valamontie 4, 82500 Kitee


Puuhapäivä kirkolla (3–13-vuotiaille),

Aika: Su 02.02.2025 n. klo 11.30, eli heti liturgian jälkeen

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko ja seurakuntakeskus Elian pihapiiri, Kirkkotie 15 ja 17, 82900 Ilomantsi

Kuvaus: Tervetuloa viettämään puuhapäivää kirkolle! Ohjelmassa: ulkopelejä ja -leikkejä, lettuja ja makkaranpaistoa. Tilaisuus alkaa heti aamun jumalanpalvelusten jälkeen.


Vigilia, pyhä naisprofeetta Hanna, praasniekka

Aika: Su 02.02.2025 klo 17:00

Paikka: Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkko, Kirkkotuvantie 3, 82815 Joensuu (Sonkajanranta)


Vedenpyhitys ja liturgia, pyhä naisprofeetta Hanna, praasniekka

Aika: Ma 03.02.2025 klo 09:00

Paikka: Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkko, Kirkkotuvantie 3, 82815 Joensuu (Sonkajanranta)


Rukouspalvelus Vapahtajalle

Aika: Ke 05.02.2025 klo 09:00

Paikka: Viinijärven Vanha pappila, Viinijärventie 7, 83400 Viinijärvi


Aamupalvelus

Aika: Ke 05.02.2025 klo 09:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: Ke 05.02.2025 klo 17:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: Ke 05.02.2025 klo 17:00

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Aamupalvelus

Aika: To 06.02.2025 klo 09:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Ehtoopalvelus

Aika: To 06.02.2025 klo 17:00

Paikka: Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Lokkiharjuntie 40, 75700 Valtimo


Ehtoopalvelus

Aika: To 06.02.2025 klo 17:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Jeesuksen rukous- palvelus

Aika: To 06.02.2025 klo 20:00

Paikka: Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu


Ortodoksisuus tutummaksi- luennot (Joensuu)

Aika: Pe 07.02.2025 klo 17:00

Paikka: Joensuun ortodoksinen seurakuntasali, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu

Kuvaus: Oletko kiinnostunut ortodoksisista aiheista, mutta aiheeseen ei ole ikinä syystä tai toisesta tullut perehdyttyä? Ortodoksisuus tutummaksi- luennot on tarkoitettu kaikille ortodoksisista aiheista kiinnostuneille vakituisesta seurakuntalaisesta aina satunnaiseen kävijään saakka. Tervetuloa kuuntelemaan! Luennon pitää dosentti Teuvo Laitila aiheesta "Arvojen vallankumous Ukrainassa".


Liturgia

Aika: La 08.02.2025 klo 09:00

Paikka: Kontiolahden Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Keskuskatu 53, 81100 Kontiolahti


Slaavinkielinen liturgia

Aika: La 08.02.2025 klo 09:00

Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu


Vigilia

Aika: La 08.02.2025 klo 17:00

Paikka: Polvijärven pyhän Johannes Kastajan kirkko, Haavikontie 31, 83700 Polvijärvi


Vigilia

Aika: La 08.02.2025 klo 17:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Aamupalvelus ja liturgia, publikaanin ja fariseuksen sunnuntai

Aika: Su 09.02.2024 klo 10:00

Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Liturgia, publikaanin ja fariseuksen sunnuntai

Aika: Su 09.02.2024 klo 10:00

Paikka: Lieksan pyhän profeetta Elian kirkko, Iljankatu 14, 81700 Lieksa


Liturgia, publikaanin ja fariseuksen sunnuntai

Aika: Su 09.02.2024 klo 10:00

Paikka: Sotkuman pyhän profeetta Elian tsasouna, Malanintie 4, 83750 Sotkuma


Liturgia, publikaanin ja fariseuksen sunnuntai

Aika: Su 09.02.2024 klo 10:00

Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes


Lisää tapahtumia täältä.

Kirkkovuosi

Kirkko rytmittää kristityn elämää. Kirkkovuosi koostuu sanomaltaan ja tunnelmaltaan erilaisista ajanjaksoista, joissa vuorottelevat arki, paastonajat ja juhlakaudet. Teemat vaihtuvat jopa päivittäin. Jokainen päivä on jonkin pyhän ihmisen muistopäivä, jolloin muistellaan tuon pyhän elämäkertaa ja siihen liittyvää kristillistä opetusta. Jokainen kristitty on saanut nimensä jonkun pyhän ihmisen mukaan ja viettää nimipäiväänsä tuon pyhän ihmisen muistopäivänä. Kirkkovuotta seuraamalla yhdistämme oman elämämme pelastushistorialliseen jatkumoon ja pyhien saattoon.