Idän ortodoksisuus ja sen ikiaikainen sanoma puhuttelevat nykyajan kiireistä ihmistä. Ortodoksinen kulttuurikeskus tekee tunnetuksi idän kirkon rikasta perinnettä ja elämäntapaa aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Näyttelymme kertovat monipuolisesti ortodoksisuuden sanomasta helposti omaksuttavalla tavalla.
Naapureinamme ovat Ortodoksinen seminaari ja Pyhän Johannes Teologin kirkko. Uudistettu piha-alue yhdistää rakennukset ainutlaatuiseksi käyntikohteeksi. Opastuskierroksella vieraamme tutustuvat kulttuurikeskuksen näyttelyihin ja aitoon bysanttilaiseen kirkkoon. Palvelua täydentää ravintola Usvan kahvila-ja ruokapalvelut.
Talon monipuoliset kokoustilat ovat vuokrattavissa erilaisia kokouksia, seminaareja ja tapahtumia varten. Suosittua on myöskin erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen keskuksen tiloissa ja piha-alueella.
Taloa ylläpitää 1981 perustettu Ortodoksisen kulttuurin säätiö.
Toimintamme lähtökohtia ovat avoimuus, ekumeenisuus ja kansainvälisyys. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen ja idän kirkon kulttuuri-ilmapiiriin!
Olemme Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa ja koko kulttuurikorttelissa sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailu-Suomen puolesta. Tämä tarkoittaa käytännössä ekologista, sosio-kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä.
Ekologinen
Jätteet lajitellaan ja kierrätetään omiin jäteastioihin jätehuoltomääräysten mukaan. Ravintolamme on kiinnittänyt huomiota ruokahävikkiin ja se on käytännössä nolla, koska päivän lounastuotteet myydään päivän päätteeksi. Ravintolassa on tarjolla kasvisruoka joka päivä ja leipomotuotteet leivotaan itse. Mahdollisuuksien mukaan käytetään paikallisia tuotteita mm. raasteet ja salaatit tulevat omasta maakunnasta. Ravintolassamme ei käytetä muovisia mukeja eikä aterimia.
Kiinteistössä käytetään ympäristöystävällisiä ja hajusteettomia puhdistusaineita.
Sosio-kulttuurinen
Paikallisuus, ortodoksisuus ja karjalaisuus näkyvät toiminnassamme ja markkinoinnissamme.Vaalimme ortodoksisuutta ja haluamme tuoda asiakkaillemme esille arjen ortodoksisuutta, joka pitää sisällään myös karjalaisuuden ja paikalliset, karjalaiset ruoat.
Ortodoksinen kulttuurikortteli on esteetön paikka ja yläkerrassa saatavilla on induktiosilmukka, joten meillä on myös esteetön kuunteluympäristö. Meille on helppo tulla kävelemällä esim. kaupungin hotelleista tai pyöräillä lähiseudulta.
Taloudellinen
Teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Valitsemme yhteistyökumppaniksi esim. sellaiset hotellit, joiden toiminta on vastuullista.
Tuemme erityisesti nuoria ja nuorisojärjestöjä stipendein joka vuosi.
Voit kulkea Pohjois-Karjalan pyhäkköjä Lintulasta Ilomantsiin VAELTAJAN POLKU - reitin opastamana.
Vaeltajan polku löytyy täältä: Vaeltajan polku.
Joensuun kaupungin alueen kolmeen pyhäkköön voit tutustua täältä.
Kulttuurikeskuksella on laaja valikoima erikokoisia kokoontumistiloja konserttien, koulutustilaisuuksien, kokousten ja perhejuhlien järjestämistä varten. Myös saunaosasto on vuokrattavissa.
Lisätietoja tiloista:
Ravintola Usva
puh: 050 300 0243
e-mail: kauppakatu(at)ravintolausva.fi
Tilavarauksiin pääset täältä.
Säätiö myöntää pienehköjä avustuksia ja apurahoja sen toiminta-ajatusta tukeviin kulttuurihankkeisiin, kuten esimerkiksi julkaisutoimintaan. Näitä avustushakemuksia voi lähettää säätiölle jatkuvasti eli niillä ei ole tiettyä hakuaikaa.
Lisätietoja täältä.
Avoinna 19.8.-31.12.2024 Kulttuurikeskuksen aukioloaikojen mukaan.
Näyttelyssä on esillä Helena Saaristo-Parovuoren maalaamia ikoneja eri vuosilta, ikonimaalausvälineitä ja oppikirjoja. Näyttelyn tarkoituksena on innostaa ja kannustaa ikonimaalareita ja ikonimaalauksesta kiinnostuneita ”matkalle”, mikä voi olla kuoppainen, mutta palkitseva. Tähän viittaa myös näyttelyn otsikko, ”Rukouksella ja vaivannäöllä”.
Helena Saaristo-Parovuori on pitkän linjan ammattilainen ikonimaalauksen saralla. Hän on opiskellut ikonimaalausta sekä Suomessa että ulkomailla 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Hän on itse opettanut ikonimaalausta muun muassa Joensuun ja Taipaleen ortodoksisissa seurakunnissa, Valamon opistossa ja muutamia kertoja myös ulkomailla.
Helena on eläköitynyt vuoden 2024 alusta ikonimaalauksen ryhmäopetuksista, mutta on luvannut neuvoa ja opettaa aina, jos ja kun kysytään. Lisäksi hän maalaa edelleen myös tilaustöitä, niin kauan kuin kykenee.
Näyttelyssä myynnissä olevista ikoneista ja käsipaikoista voi tiedustella Helena Saaristo-Parovuorelta
hsaaristoparovuori@gmail.com tai 0505742671.
Näyttelyn järjestäjänä toimii ortodoksisen kulttuurin säätiö yhdessä ikonimaalari Helena Saaristo-Parovuoren kanssa.
Näyttelyssä tutustutaan elävään ortodoksisuuteen arjessa ja juhlassa. Näyttely kertoo siitä, kuinka ortodoksinen kirkko vaikuttaa ihmisen elämään syntymästä hautaan saakka.
Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30, la-su tilauksesta.
Näyttelyihin on vapaa pääsy. Ryhmien opastuksesta kuitenkin peritään erillinen, ryhmän koon mukainen maksu. Ryhmien opastus sovittava ennakkoon mieluiten sähköpostilla info@ortodoksinenkulttuurikeskus.fi.
Lisäksi:
Viipuri-säätiön lahjoittamista ikoneista kootut ikoninurkkaukset, Evakko-huoneessa myös valokuvia evakkomatkoilta sekä kaksi lahjoituksena saatua valokuvaa evakoista heidän tarinansa kanssa.
Vaihtuvan näyttelyn tiloissa lahjoituksena saatu vitriini, jossa esillä kokoelma erilaisia ristejä.
Pentti Oksasen akvarellimaalauksia myös Pyhäkköjen salissa (iso juhlasali alakerrassa) ja alakerran juhlasalien käytävällä.
Arkkipiispa Paavalin elämää kuvin kerrottuna alakerran Paavali-huoneessa.
Yläkerrassa kaksi vanhaa, 1700- luvulta olevaa matkaikonostaasia, joista toinen on Ilomantsin kappeliseurakunnan ja toinen Taipaleen seurakunnan lahjoitus.
Avoinna ma-pe klo 7.30 - 14.30. Suljettu tilojen ollessa varattu. La-su tilauksesta.
Ristikansan vaellus- näyttely. Kuva: Henna Hietainen
Lisää aikaisempia uutisia täältä
Neljäs Ortodoksi.netin yhteistyössä useiden ikonimaalareitten kanssa nettiin pystyttämä virtuaalinen ikoninäyttely avautuu 1.8.2024 ortodoksisen kirkkovuoden viimeisen paaston, Jumalansynnyttäjän paaston alkaessa. Näyttely on saanut nimekseen avauspäivänä alkavan paaston mukaan:
"Jumalanäiti -Taivaallinen suojelijamme".
Tähän neljänteen Ortodoksi.netin järjestämään virtuaaliseen ikoninäyttelyyn osallistuu 19 ikonimaalaria eri puolilta Suomea. Osa heistä on melko äskettäin aloittanut ikonimaalausharrastuksen, osa on maalannut ikoneja jo useita vuosia.
Tämän ja kolmen aikaisemman Ortodoksi.netin perussivuilla olevien virtuaalisten ikoninäyttelyjen yhteinen vieraskirja / Guestbook:
https://ikoninayttely.blogspot.com
Linkki näyttelyyn:
https://www.ortodoksi.net/index.php/Jumalan%C3%A4iti_-Taivaallinen_suojelijamme_(ikonin%C3%A4yttely)
Lähde: ortodoksi.net
Katekumeenikurssi 2024 kirkkoon liittymistä harkitseville Joensuun seurakunnassa
Katekumeenikurssi on tarkoitettu erityisesti ortodoksisesta kirkosta kiinnostuneille ja liittymistä harkitseville, mutta kokoontumisiin ovat tervetulleita myös seurakunnan jäsenet, jotka kaipaavat kertausta ortodoksisten teemojen parissa. Kurssi kokoontuu yleensä keskiviikkoiltaisin joka toinen viikko Joensuun ortodoksisen seurakunnan tiloissa. Kurssi kestää syyskuusta huhtikuun alkuun. Kurssin aikana perehdytään mm. kirkon sakramentteihin, historiaan ja ikoneihin. Kurssin päätteeksi on mahdollista liittyä ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Ensimmäinen kokoontuminen vuonna 2024 on keskiviikkona 4.9.2024. Aloitamme pyhän Nikolaoksen kirkossa (Kirkkokatu 32) ehtoopalveluksella klo 17.00. Jumalanpalveluksen jälkeen osallistujille jaetaan tarkemmat tiedot kurssin kulusta.
Kurssille tulee ilmoittautua pastori Harri Linnalle:
harri.linna@ort.fi tai puh. +358400151829.
Lisätietoa: ortjoensuu.fi
Valamon Ystävät ry 50 vuotta - yhteistyötä ja yhdessä tekemisen iloa
26.4.-31.12.2024
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina
ma-la klo 12-14 (1.9.-31.5.)
ma-la klo 12-15 (1.6.-31.8.)
Paikka: Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin kirjasto, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Kuvaus: Historiansa aikana yhdistys on tukenut Heinäveden Valamon luostaria monin tavoin ja edistänyt luostaritradition tuntemusta sekä pyhiinvaellustietoutta. Tähän juhlanäyttelyyn on koottu muistoja yhdistyksen viisikymmenvuotiselta taipaleelta. Samalla se avaa uusia näköaloja myös tulevaan. Muutokset mahdollisia.
Lämpimästi tervetuloa!
Taivaallista Valoa - näyttely
10.05.2024-31.12.2025
Näyttely on avoinna syys-joulukuussa 2024
su-to klo 12-15 ja pe-la klo 12-17
Paikka: Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin näyttelytila, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Kuvaus: Valamon luostarin näyttelytilassa taiteilija Petri Ala-Maunuksen maalaukset kohtaavat Valamon ja Riisan kokoelmissa olevien ikonien enkelit. Pääsymaksu 10 €, samalla lipulla myös luostarimuseoon. Korttimaksu, käteisostot luostarin vastaanotosta.
Maaperän aarteita – Harrastajan kivilöytöjä
Avoinna opiston aukioloaikana ma-pe 8-15.30
Paikka: Valamon kansanopisto, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Kuvaus: Valamon kansanopistossa sijaitsevassa näyttelyssä on lähes 400 kiveä kiviharrastaja Rita Herralan harrastuksen alkuajoilta 1980- ja 1990 luvuilta sekä 2000-luvun alkupuolelta. Kivet hän on löytänyt eri puolilta Suomea louhosten jätekivikasoilta, sorakuopilta ja rakennus- sekä tielouhintatyömailta. Rita Herrala on ollut mukana kivikerhojen retkillä ja yksityisillä etsintäretkillä kivistä kiinnostuneiden harrastajien kanssa. Näyttelyssä on itse löydettyjen kivien lisäksi matkoilta hankittuja, ystäviltä saatuja ja kivimessuilta ostettuja ulkomaisia kiviä. Suomesta löydetyt kivet ovat luonnollisesti lähinnä Rita Herralan sydäntä, sillä kivien etsintä löytämisen iloineen on kokonaisvaltainen tapahtuma.
Ortodoksisen seminaarin pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin kirkko, Torikatu 41, 80100 Joensuu
Kirkko on avoinna tutustumista varten jumalapalvelusten aikana, muutoin sopimuksen mukaan. Palvelukset ovat avoimia kaikille. Olette lämpimästi tervetulleita. Kirkon opastuksesta voi sopia olemalla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen: ort.seminaari@ort.fi
Säännölliset jumalanpalvelukset lukukauden aikana
ma-pe klo 7.15 aamupalvelus (keskiviikkoisin liturgia)
ma-to klo 17.00 ehtoopalvelus
Seminaarin väki lomailee 8.1.2025 saakka!
Ehtoopalvelus
Aika: La 21.12.2024 klo 17:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Ehtoopalvelus
Aika: La 21.12.2024 klo 17:00
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Ehtoopalvelus
Aika: La 21.12.2024 klo 17:00
Paikka: Sotkuman pyhän profeetta Elian tsasouna, Malanintie 4, 83750 Sotkuma
Aamupalvelus ja liturgia, Pyhien isien sunnuntai
Aika: Su 22.12.2024 klo 09:00
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Aamupalvelus ja liturgia, Pyhien isien sunnuntai
Aika: Su 22.12.2024 klo 09:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Liturgia, Pyhien isien sunnuntai
Aika: Su 22.12.2024 klo 10:00
Paikka: Polvijärven pyhän Johannes Kastajan kirkko, Haavikontie 31, 83700 Polvijärvi
Pimeydestä valoon: Samuli Edelmannin joulukonsertti
Aika: Su 22.12.2024 klo 15:00
Paikka: Valamon Kristulsen kirkastumisen luostarin kulttuurikeskus, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Kuvaus: Tervetuloa nauttimaan jouluisesta konsertista! Laulu: Samuli Edelmann, piano: Matti Paatelma, runot: Johannes Lahtela
Liput 35€ luostarin hyväksi. KONSERTTI ON LOPPUUNMYYTY!
Hiljaiset askeleet Kristuksen syntymäluolaan
Aika: Su 22.12.2024 klo 17:00
Paikka: Outokummun Vanhan kaivoksen tunneli, Tornikatu 1, 83500 Outokumpu
Kuvaus: Sunnuntaina 22.12. Hiljaiset askeleet Kristuksen syntymäluolaan Vanhan kaivoksen tunnelissa, Tornikatu 1, Outokumpu.
Ristisaatto lähtee klo 17 valaistuin lyhdyin tunnelin Kummunkadun päästä luolaan, jossa hartaushetki. Lisäksi glögitarjoilu ja joululauluja.
Tervetuloa! Ota mukaan oma lyhty!
Immanuel- jouludraaman avaaminen, rukoushetki
Aika: Ma 23.12.2024 17:00, itse esitys alkaa klo 18:00
Paikka: Nurmeksen evankelis-luterilaisen kirkon kirkonmäki, Karjalankatu 12, 75500 Nurmes
Kuvaus: Immanuel on jouludraama, joka esitetään vuosittain jouluaaton aattona Nurmeksen kirkonmäellä. Esitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Ensimmäisen näytöksen esityspaikka on Maariankadulla kirkon ja Kirkkokadun koulun välissä. Esityksen kesto on noin 50 minuuttia.
Pukeuduthan sään mukaan lämpimästi. Parhaat paikat ensimmäiseen näytökseen löytyvät Maariankadun rinteestä. Sen jälkeen yleisö kulkee esiintyjien mukana seuraaviin näytöksiin. Paikalle on hyvä saapua riittävän ajoissa. Yleisöä on vuosittain 1000–3000 henkeä.
Esityksen päätyttyä Nurmeksen kirkossa on lyhyt rukous- ja hiljentymishetki. Esityksen jälkeen voi käydä myös Immanuel-kahvilassa seurakunnan rukoushuoneella Kirkkokatu 11:ssä.
Immanuelin kenraaliharjoitus pidetään 22.12. klo 18.
Jouluhartaus
Aika: Ma 23.12.2024 klo 17:00
Paikka: Huhuksen Kristuksen taivaaseenastumisen tsasouna, Huhuksentie 31, 81450 Ilomantsi
Ekumeeninen jouluhartaus
Aika: Ma 23.12.2024 klo 18:00
Paikka: Sonkajan Pyhän Ristin tsasouna, Issakantie 115, 82900 Ilomantsi
Ekumeeninen jouluhartaus
Aika: Ma 23.12.2024 klo 18:00
Paikka: Honkavaaran pyhän Johannes Kastajan tsasouna, Rekivaarantie 24, 82200 Hammaslahti
Hautausmaan Pyhän Ristin tsasouna avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten
Aika: Ti 24.12.2024 klo 08:00-13:30, jouluaaton ehtoopalvelus klo 13:30
Paikka: Joensuun hautausmaan Pyhän Ristin tsasouna, Nurmeksentie 1, 80100 Joensuu
Liturgia, jouluaatto
Aika: Ti 24.12.2024 klo 09:00
Paikka: Mutalahden Neitsyt Marian syntymän tsasouna, Mutalahdentie 238, 82900 Ilomantsi
Litania, jouluaatto
Aika: Ti 24.12.2024 klo 10:30
Paikka: Mutalahden hautausmaa, Mutalahdentie 200, 82900 Ilomantsi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 12:00
Paikka: Kiteen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Valamontie 4, 82500 Kitee
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 12:00
Paikka: Kontiolahden Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Keskuskatu 53, 81100 Kontiolahti
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 13:00
Paikka: Tuupovaaran Kristuksen käsittätehdyn ikonin kappeli, Lähdetie 1, 82730 Tuupovaara
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 13:30
Paikka: Joensuun hautausmaan Pyhän Ristin tsasouna, Nurmeksentie 1, 80100 Joensuu
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 13:30
Paikka: Hattuvaaran pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna, Hattujärventie 1, 82967 Ilomantsi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 14:00
Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 14:00
Paikka: Sotkuman pyhän profeetta Elian tsasouna, Malanintie 4, 83750 Sotkuma
Litania
Aika: Ti 24.12.2024 klo 14:15
Paikka: Hattuvaaran hautausmaa, Hattuvaarantie 342, 81660 Lieksa
Jouluaaton hartaus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 14:30
Paikka: Koveron Pyhittäjä Herman Alaskalaisen tsasouna, Töriseväntie 1, 82710 Kovero
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 15:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 15:00
Paikka: Lieksan pyhän profeetta Elian kirkko, Iljankatu 14, 81700 Lieksa
Jouluaaton hartaus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 15:30
Paikka: Heinävaaran Kristuksen käsittätehdyn ikonin tsasouna, Heinävaarantie 140, 82110 Heinävaara
Litania
Aika: Ti 24.12.2024 klo 15:30
Paikka: Ilomantsin Pötönkankaan hautausmaan kappeli, Enontie 8, 81200 Ilomantsi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 16:00
Paikka: Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, Viinijärventie 8, 83400 Viinijärvi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 16:00
Paikka: Polvijärven pyhän Johannes Kastajan kirkko, Haavikontie 31, 83700 Polvijärvi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 16:30
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Jouluaaton ehtoopalvelus
Aika: Ti 24.12.2024 klo 17:00
Paikka: Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Lokkiharjuntie 40, 75700 Valtimo
Joulun yöpalvelus: ehtoo- ja aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ti 24.12.2024 klo 19:00
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Joulun aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 08:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Joulun aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 08:00
Paikka: Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, Viinijärventie 8, 83400 Viinijärvi
Joulun aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 09:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Joulun aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 09:00
Paikka: Lieksan pyhän profeetta Elian kirkko, Iljankatu 14, 81700 Lieksa
Aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 09:00
Paikka: Kiteen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Valamontie 4, 82500 Kitee
Joulun aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 09:00
Paikka: Hoilolan pyhän Nikolaoksen kirkko, Tsiikontie 6a, 82760 Hoilola
Joulun hartaushetki seimen äärellä, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 12:00
Paikka: Saarivaaran Kristuksen kirkastumisen tsasouna, Hoilolantie 42, 82769 Joensuu
Joulupäivän ehtoopalvelus, Kristuksen syntymä
Aika: Ke 25.12.2024 klo 14:00
Paikka: Bomban pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin Valamolaisten tsasouna, Suojärvenkatu 1, 75500 Nurmes
Liturgia, Kristuksen syntymän jälkijuhla, Jumalansynnyttäjän juhla, 2. joulupäivä
Aika: To 26.12.2024 klo 10:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Liturgia, Kristuksen syntymän jälkijuhla, Jumalansynnyttäjän juhla, 2. joulupäivä
Aika: To 26.12.2024 klo 10:00
Paikka: Juuan pyhän profeetta Elian tsasouna, Laurilantie 7, 83900 Juuka
Liturgia, Kristuksen syntymän jälkijuhla, Jumalansynnyttäjän juhla, 2. joulupäivä
Aika: To 26.12.2024 klo 10:00
Paikka: Outokummun Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3, 83500 Outokumpu
Lisää tapahtumia täältä.
Kirkko rytmittää kristityn elämää. Kirkkovuosi koostuu sanomaltaan ja tunnelmaltaan erilaisista ajanjaksoista, joissa vuorottelevat arki, paastonajat ja juhlakaudet. Teemat vaihtuvat jopa päivittäin. Jokainen päivä on jonkin pyhän ihmisen muistopäivä, jolloin muistellaan tuon pyhän elämäkertaa ja siihen liittyvää kristillistä opetusta. Jokainen kristitty on saanut nimensä jonkun pyhän ihmisen mukaan ja viettää nimipäiväänsä tuon pyhän ihmisen muistopäivänä. Kirkkovuotta seuraamalla yhdistämme oman elämämme pelastushistorialliseen jatkumoon ja pyhien saattoon.