Idän ortodoksisuus ja sen ikiaikainen sanoma puhuttelevat nykyajan kiireistä ihmistä. Ortodoksinen kulttuurikeskus tekee tunnetuksi idän kirkon rikasta perinnettä ja elämäntapaa aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Näyttelymme kertovat monipuolisesti ortodoksisuuden sanomasta helposti omaksuttavalla tavalla.
Naapureinamme ovat Ortodoksinen seminaari ja Pyhän Johannes Teologin kirkko. Uudistettu piha-alue yhdistää rakennukset ainutlaatuiseksi käyntikohteeksi. Opastuskierroksella vieraamme tutustuvat kulttuurikeskuksen näyttelyihin ja aitoon bysanttilaiseen kirkkoon. Palvelua täydentää ravintola Usvan kahvila-ja ruokapalvelut.
Talon monipuoliset kokoustilat ovat vuokrattavissa erilaisia kokouksia, seminaareja ja tapahtumia varten. Suosittua on myöskin erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen keskuksen tiloissa ja piha-alueella.
Taloa ylläpitää 1981 perustettu Ortodoksisen kulttuurin säätiö.
Toimintamme lähtökohtia ovat avoimuus, ekumeenisuus ja kansainvälisyys. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen ja idän kirkon kulttuuri-ilmapiiriin!
Olemme Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa ja koko kulttuurikorttelissa sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailu-Suomen puolesta. Tämä tarkoittaa käytännössä ekologista, sosio-kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä.
Ekologinen
Jätteet lajitellaan ja kierrätetään omiin jäteastioihin jätehuoltomääräysten mukaan. Ravintolamme on kiinnittänyt huomiota ruokahävikkiin ja se on käytännössä nolla, koska päivän lounastuotteet myydään päivän päätteeksi. Ravintolassa on tarjolla kasvisruoka joka päivä ja leipomotuotteet leivotaan itse. Mahdollisuuksien mukaan käytetään paikallisia tuotteita mm. raasteet ja salaatit tulevat omasta maakunnasta. Ravintolassamme ei käytetä muovisia mukeja eikä aterimia.
Kiinteistössä käytetään ympäristöystävällisiä ja hajusteettomia puhdistusaineita.
Sosio-kulttuurinen
Paikallisuus, ortodoksisuus ja karjalaisuus näkyvät toiminnassamme ja markkinoinnissamme.Vaalimme ortodoksisuutta ja haluamme tuoda asiakkaillemme esille arjen ortodoksisuutta, joka pitää sisällään myös karjalaisuuden ja paikalliset, karjalaiset ruoat.
Ortodoksinen kulttuurikortteli on esteetön paikka ja yläkerrassa saatavilla on induktiosilmukka, joten meillä on myös esteetön kuunteluympäristö. Meille on helppo tulla kävelemällä esim. kaupungin hotelleista tai pyöräillä lähiseudulta.
Taloudellinen
Teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Valitsemme yhteistyökumppaniksi esim. sellaiset hotellit, joiden toiminta on vastuullista.
Tuemme erityisesti nuoria ja nuorisojärjestöjä stipendein joka vuosi.
Voit kulkea Pohjois-Karjalan pyhäkköjä Lintulasta Ilomantsiin VAELTAJAN POLKU - reitin opastamana.
Vaeltajan polku löytyy täältä: Vaeltajan polku.
Joensuun kaupungin alueen kolmeen pyhäkköön voit tutustua täältä.
Kulttuurikeskuksella on laaja valikoima erikokoisia kokoontumistiloja konserttien, koulutustilaisuuksien, kokousten ja perhejuhlien järjestämistä varten. Myös saunaosasto on vuokrattavissa.
Lisätietoja tiloista:
Ravintola Usva
puh: 050 300 0243
e-mail: kauppakatu(at)ravintolausva.fi
Tilavarauksiin pääset täältä.
Säätiö myöntää pienehköjä avustuksia ja apurahoja sen toiminta-ajatusta tukeviin kulttuurihankkeisiin, kuten esimerkiksi julkaisutoimintaan. Näitä avustushakemuksia voi lähettää säätiölle jatkuvasti eli niillä ei ole tiettyä hakuaikaa.
Lisätietoja täältä.
Galleria Ilja (alakerran pienempi näyttelytila portaiden takana), Kauppakatu 44, 80100 Joensuu
10.8.-31.12.2026
Ortodoksisen kulttuurin säätiö järjestää yhdessä taiteilijoiden Maarit Pippolan, Kirsi Ryynäsen ja Marjo Kalavaisen kanssa näyttelyn nimeltä ”Ikonien innoittamat”. Näyttely esittelee taiteilijakolmikon teoksia, jotka ovat syntyneet vapaana taiteena perinteisen ikonitaiteen pohjalta.
Taiteilijat kertovat: ”Näyttelyn idea syntyi Ikonit ja vapaa taide -kurssilla Valamossa, jossa ikonien maailma ja ikonitaide puhutteli meitä eri tavoin. Innostuimme ajatuksesta yhteisestä näyttelystä, jossa nostettaisiin esiin ikonien innoittamia teoksia: maalauksia, kiviveistoksia ja rautalankataidetta. Jokaisella meillä kolmella taiteilijalla on oma persoonallinen tapamme nähdä, kokea ja työstää erilaisista materiaaleista ikonien omaisia teoksia. Nämä teokset olemme valinneet tähän näyttelyyn tuomaan uudenlaista näkökulmaa perinteiseen ortodoksiseen ikonitaiteeseen.”
Maarit Pippola asuu Pohjois-Karjalassa Revonkylässä, jossa hänellä on myös taiteilija-Nateljee. Maarit on opiskellut kivenveiston kuva-artesaaniksi v. 2006. Vuosien kuluessa ovat värit alkaneet puhutella voimallaan ja viime aikoina Maarit on enimmäkseen maalannut akryyliväreillä.
Kreetan taideleirit ja Valamon ikonit ja vapaataide- kurssit ovat vaikuttaneet Maaritin tekemiseen ja ajatteluun tuoden siihen rauhaa ja tasapainoa.
Maaritin ns. leipätyö hammaslääkärinä alkaa 40-vuotisen uran jälkeen siirtyä pienempään rooliin, ja taide ja sen tekeminen kasvattavat osuuttaan hänen elämässään.
Marjo Kalavainen asuu ja työskentelee Jyväskylän seudulla. Hänen taiteessaan rautalanka, maalaus, runot ja kierrätysmateriaalit ovat välineitä sisäisen prosessin näkyväksi tekemiseen. Merkittävä osa näyttelyn teoksista on saanut alkunsa ja innoituksensa Valamon opiston Ikoni ja vapaa taide -kurssilla ja luostarin residensseissä vuosina 2025–2026.
Ikonin tuoma pyhyyden kokemus toteutuu myös rautalankateoksissa. Seinäpintaan heijastuvat lankojen varjot ohjaavat katseen siirtymään ikään kuin kuvan läpi. Aivan kuten ikonissakin, emme katso niinkään kuvassa olevaa kohdetta, vaan suuntaamme katseen kuvan takaiseen maailmaan.
Kirsi Ryynänen on Joensuun seudulla työskentelevä kuvailmaisun opettaja ja kuvataiteilija (YAMK), joka on maalannut jo kolmen vuosikymmenen ajan. Hänen työskentelyään ohjaavat prosessimainen työote ja halu tavoittaa kuvien kautta jotakin sanoja syvempää.
Valamon luostarin ja opiston ikoniperinne on ollut merkittävä inspiraation lähde hänen ikonien innoittamissa teoksissaan. Opistossa myös opettajana toimineelle Ryynäselle ikonit ovat avanneet näkymän symbolien, värien ja hiljaisen läsnäolon maailmaan, joka resonoi vahvasti hänen omaan kuvailmaisuunsa. Hän ei jäljittele perinteisiä ikoneita, vaan yhdistää niiden ajatonta kuvakieltä omaan, vapaaseen maalaustapaansa. Hänen teoksissaan yhdistyvät kerroksellisuus ja omaleimainen värimaailma. Jokainen maalaus on matka, jossa kuva rakentuu vähitellen, kerros kerrokselta, kunnes se löytää oman muotonsa.
Näyttely on avoinna 10.8-31.12.2026 maanantaista perjantaihin klo 10:00-14:30 Ortodoksisen kulttuurikeskuksen alakerrassa sijaitsevassa Galleria Iljassa, muina aikoina tilauksesta.
Näyttelyssä tutustutaan elävään ortodoksisuuteen arjessa ja juhlassa. Näyttely kertoo siitä, kuinka ortodoksinen kirkko vaikuttaa ihmisen elämään syntymästä hautaan saakka.
Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 10:00 - 14:30, muina aikoina tilauksesta.
Näyttelyihin on vapaa pääsy. Ryhmien opastuksesta kuitenkin peritään erillinen, ryhmän koon mukainen maksu. Ryhmien opastus sovittava ennakkoon mieluiten sähköpostilla info@ortodoksinenkulttuurikeskus.fi tai 0413292356/ Kulttuuriassistentti Eija Nuutinen.
Lisäksi:
Viipuri-säätiön lahjoittamista ikoneista kootut ikoninurkkaukset, Evakko-huoneessa myös valokuvia evakkomatkoilta sekä kaksi lahjoituksena saatua valokuvaa evakoista heidän tarinansa kanssa.
Pentti Oksasen akvarellimaalauksia Pyhäkköjen salissa (iso juhlasali alakerrassa) ja alakerran juhlasalien käytävällä. Salin nurkassa myös lahjoituksena saatu vitriini, jossa esillä kokoelma erilaisia ristejä.
Arkkipiispa Paavalin elämää kuvin kerrottuna alakerran Paavali-huoneessa.
Yläkerrassa kaksi vanhaa, 1700- luvulta olevaa matkaikonostaasia, joista toinen on Ilomantsin kappeliseurakunnan ja toinen Taipaleen seurakunnan lahjoitus.
Avoinna ma-pe klo 10 - 14.30. Suljettu tilojen ollessa varattu. La-su tilauksesta.
Ristikansan vaellus- näyttely. Kuva: Henna Hietainen
Lisää aikaisempia uutisia täältä

Katekumeenikurssi (Joensuu)
Joensuun ortodoksisen seurakunnan katekumeenikurssi alkaa syksyllä 2026 23.syyskuuta klo 17 ehtoopalveluksella.
Katekumeenikurssi on tarkoitettu erityisesti ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitseville. Kurssin aikana tutustutaan seurakunnan jumalanpalveluselämään ja opitaan perusasioita ortodoksisen kirkon opista ja käytänteistä. Kurssin opetuksesta vastaa pastori Harri Linna.
Opetusta on pääsääntöisesti joka toinen keskiviikko klo 17.30–19.00. Tarkempi kurssin ohjelma jaetaan ensimmäisellä kerralla. Kurssi kestää syyskuusta huhtikuun alkuun. Kurssin päätteeksi on mahdollista liittyä ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Kurssille tulee ilmoittautua 14.9. mennessä isä Harrille osoitteeseen harri.linna@ort.fi. Ilmoita sähköpostisi ja puhelinnumerosi. Kurssille osallistuvat käyvät kurssin opettajan kanssa keskustelun ennen kurssia liittyen kurssin tavoitteisiin.
Paikka: Ortodoksisen seminaarin pyhän Johannes Teologin kirkko, Torikatu 41, 80100 Joensuu
Seminaarin jumalanpalvelukset jatkuvat ti 8.9.2026, klo 9.00 alkavalla liturgialla. Päivittäiset jumalanpalvelukset alkavat aamupalveluksella ke 9.9.2026, klo 7.15 ja jatkuvat siitä normaalin viikkojärjestyksen mukaan. Poikkeuksista, erityisistä palveluksista ja juhlista kerrotaan entiseen tapaan säännöllisten palvelusten alla. Lukukauden alkajaisjuhlaa vietämme ma 14.9. liturgian yhteydessä, jolloin palvelukset toimittaa korkeasti pyhitetty arkkipiispa Elia.
Palvelukset ovat edelleen avoimia kaikille. Lämpimästi tervetuloa!
Säännölliset jumalanpalvelukset lukukauden aikana
ma-pe klo 7.15 aamupalvelus (keskiviikkoisin liturgia ellei toisin mainita)
ma-to klo 17.00 ehtoopalvelus
Lukukauden erityisiä jumalanpalveluksia
ti 8.9. klo 9.00 liturgia. Lukuvuoden aloitus. Jumalan Äidin syntymä
ke 9.9. klo 7.15 aamupalvelus
ma 14.9. klo 9.00 liturgia, kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin löytäminen ja ylentäminen. Palveluksen toimittaa KP arkkipiispa Elia
to 24.9. klo 17.00 vigilia, Johannes Teologin juhla, temppelijuhla
pe 25.9. klo 9.00 pieni vedenpyhitys ja liturgia, Johannes Teologin juhla, temppelijuhla
to 1.10. klo 8.00 liturgia, Herran Äidin suojelus (Pokrova)

Rudolf Koivu - Satumainen kuvittaja
Paikka: Valamon luostarin kulttuurikeskus, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Näyttely avoinna 28.3. - 31.12.2026
Aukioloajat
1.5. - 31.5.2026
su-to klo 10-15, pe-la klo 10-17
1.6. - 31.8.2026
ma-su klo 10-17
1.9. - 30.9.2026
su-to klo 10-15, pe-la klo 10-17
1.10.-31.12.2026
ma-su klo 10-15
Pääsymaksu 12 € / aikuinen. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Samalla lipulla sisäänpääsy myös luostarimuseoon.
Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa avautuu maaliskuussa 2026 laaja Rudolf Koivun (1890– 1946) kuvitustaidetta esittelevä näyttely.
Upeat kuvitukset pääsevät monipuolisesti esille paitsi alkuperäisteoksina myös näyttävästi erilaisissa julkaisumuodoissa. Koko perheen näyttelyssä panostetaan visuaalisuuden lisäksi kuvitusten esitystapoihin ja niiden tarinallistamiseen. Mukana on muun muassa otteita Koivun kuvittamista saduista. Kävijät pääsevät tutustumaan taiteilijaan myös pintaa syvemmältä. Henkilökohtaiset valokuvat avaavat verhoa taiteilijapersoonan taakse.
Rudolf Koivusta kasvoi vaikean lapsuuden kautta yksi Suomen rakastetuimmista kuvittajista, jonka kädenjälki viehättää katsojia yhä tänäkin päivänä. Rudolf Koivun kuvituksissa on kauneutta ja mystiikkaa, mutta myös voimakasta liioittelua. Hän asettaa rinnakkain esimerkiksi kauneuden ja rumuuden sekä pelon ja rohkeuden, joiden avulla katsoja johdatetaan lumottuun maailmaan, missä kaikki on mahdollista. Tällainen on myös lapsen näkökulma: utelias, maailmaa ihmettelevä ja näkemästään innostuva. Koivu kykeni näkemään asioita lapsen silmin. Aikuinen saattaa löytää kuvista myös syvällisempiä kerronnan tasoja.
Näyttelyä täydentää lisäksi Valamon luostarin kirjastoon sijoitettava kokonaisuus, jossa Rudolf Koivun graafiset lopputulokset näkyvät muun muassa kalentereiden kuvituksina sekä kirjojen kansitaiteena. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan pieni kirja, joka esittelee Rudolf Koivun elämää ja kuvitustyötä.
Näyttely on esillä vuoden 2026 loppuun saakka ja se on tuotettu yhteistyössä Amerin Kulttuurisäätiön ja Tuusulan taidemuseon kanssa.
Kirjastossa Rudolf Koivu-kuvituksia ja kansitaidetta
Rudolf Koivu-Satumainen kuvittaja näyttelyä täydentää luostarin kirjastoon sijoitettu kokonaisuus, jossa on esillä kalentereiden kuvituksia, postikortteja ja kirjojen kansitaidetta.
Kirjaston ilmainen näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.
Paikka: Valamon luostarin kirjasto, Valamontie
42, 79850 Uusi-Valamo
Aukioloajat 31.5.2026 saakka
ma–la klo 12–14
Aukioloajat 1.6. - 31.8.2026
ma-la klo 12-15
Lämpimästi tervetuloa!

Silkki- ja kultakirjontatyö -näyttely Valamon opistossa
Näyttely avoinna ma-pe klo 9-15 Valamon opiston aulassa 27.9.2026 saakka. Vapaa pääsy.
Paikka: Valamon luostari opisto, Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo
Näyttely esittelee Valamon opiston silkki- ja kultakirjonnan kursseilla syntyneitä töitä.
Valamon opiston uusi näyttely avaa ikkunoita perinteisen silkki- ja kultakirjonnan hienovaraiseen maailmaan. Esillä on kursseille osallistuneiden tekemiä käsityötaidonnäytteitä, jotka heijastavat sekä vuosisataisia tekniikoita että tekijöidensä omistautunutta harjoittelua.
Silkki- ja kultakirjonta on ortodoksisen kulttuurin arvostetuimpia käsityöperinteitä. Sitä käytetään muun muassa tekstiili-ikoneissa, kirkkotekstiilien koristelussa ja liturgisissa juhlapuvuissa. Pienetkin pistot vaativat kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja hiljaista keskittymistä – juuri sitä, mikä tekee tekniikasta omaleimaisen ja ajattoman.
Kurssin opettajana on toiminut käsityön taitaja Leena Kuivalainen, joka on perehtynyt silkki- ja kultakirjontaan mestariopettajien Nina ja Nadeshda Osipovan ohjauksessa. Hänen johdollaan osallistujat ovat päässeet tutustumaan perinteisiin työmenetelmiin, materiaaleihin ja kultakirjonnan symboliikkaan.
Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä läheltä, miten perinne elää, siirtyy ja muotoutuu uusien tekijöiden käsissä. Jokainen työ kertoo omalla tavallaan kurssilaisten löytämisen ilosta, käden taidosta ja kunnioituksesta ikiaikaista käsityöperinnettä kohtaan.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Ikonien innoittamat- näyttely
Aika: 10.8.-31.12.2026 ma-pe klo 10-14.30
Paikka: Ortodoksinen kulttuurikeskus, Galleria Ilja, Kauppakatu 44, 80100 Joensuu
Ortodoksisen seminaarin jumalanpalvelukset 2026-2027
Paikka: Ortodoksisen seminaarin pyhän Johannes Teologin kirkko, Torikatu 41, 80100 Joensuu
Seminaarin jumalanpalvelukset jatkuvat ti 8.9.2026, klo 9.00 alkavalla liturgialla. Päivittäiset jumalanpalvelukset alkavat aamupalveluksella ke 9.9.2026, klo 7.15 ja jatkuvat siitä normaalin viikkojärjestyksen mukaan. Poikkeuksista, erityisistä palveluksista ja juhlista kerrotaan entiseen tapaan säännöllisten palvelusten alla. Lukukauden alkajaisjuhlaa vietämme ma 14.9. liturgian yhteydessä, jolloin palvelukset toimittaa korkeasti pyhitetty arkkipiispa Elia.
Palvelukset ovat edelleen avoimia kaikille. Lämpimästi tervetuloa!
Säännölliset jumalanpalvelukset lukukauden aikana
ma-pe klo 7.15 aamupalvelus (keskiviikkoisin liturgia ellei toisin mainita)
ma-to klo 17.00 ehtoopalvelus
Lukukauden erityisiä jumalanpalveluksia
ti 8.9. klo 9.00 liturgia. Lukuvuoden aloitus. Jumalan Äidin syntymä
ke 9.9. klo 7.15 aamupalvelus
ma 14.9. klo 9.00 liturgia, kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin löytäminen ja ylentäminen. Palveluksen toimittaa KP arkkipiispa Elia
to 24.9. klo 17.00 vigilia, Johannes Teologin juhla, temppelijuhla
pe 25.9. klo 9.00 pieni vedenpyhitys ja liturgia, Johannes Teologin juhla, temppelijuhla
to 1.10. klo 8.00 liturgia, Herran Äidin suojelus (Pokrova)
Ehtoopalvelus
Aika: Ke 02.09.2026 klo 17:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Ehtoopalvelus
Aika: Ke 02.09.2026 klo 17:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Aamupalvelus
Aika: To 03.09.2026 klo 09:00
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Veneristisaatto Pörtsämön kalmistoon, panihida
Aika: La 05.09.2026 klo 10:00
Paikka: Hoilolan pyhän Nikolaoksen kirkko, Tsiikontie 6a, 82760 Hoilola
Ehtoopalvelus
Aika: La 05.09.2026 klo 17:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Vigilia
Aika: La 05.09.2026 klo 17:00
Paikka: Juuan ortodoksinen seurakuntasali, Laurilantie 9, 83900 Juuka
Akatistos Jumalanäidille
Aika: La 05.09.2026 klo 18:00
Paikka: Säynelammen leirikeskus, Syvälahdentie 7, 83700 Polvijärvi
Aamupalvelus ja liturgia
Aika: Su 06.09.2026 klo 09:00
Paikka: Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi
Liturgia, suunnattu lapsille; kirkkokahvit
Aika: Su 06.09.2026 klo 10:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Liturgia
Aika: Su 06.09.2026 klo 10:00
Paikka: Juuan ortodoksinen seurakuntasali, Laurilantie 9, 83900 Juuka
Liturgia
Aika: Su 06.09.2026 klo 10:00
Paikka: Enon Kristuksen kirkastumisen tsasouna, Tornitie 8, 81200 Joensuu
Liturgia
Aika: Su 06.09.2026 klo 10:00
Paikka: Sotkuman pyhän profeetta Elian tsasouna, Malanintie 4, 83750 Sotkuma
Ehtoopalvelus ja tsuajut, Jumalansynnyttäjän syntymä; praasniekka
Aika: Ma 07.09.2026 klo 17:00
Paikka: Mutalahden Jumalansynnyttäjän syntymän tsasouna, Mutalahdentie 238, 82900 Ilomantsi
Vigilia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ma 07.09.2026 klo 17:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Vigilia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ma 07.09.2026 klo 17:00
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Vigilia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ma 07.09.2026 klo 18:00
Paikka: Liperin pyhän apostoli Andreaksen tsasouna, Tsasounakuja 1, 83100 Liperi
Vedenpyhitys, liturgia, litania ja juhlakahvit, Jumalansynnyttäjän syntymä; praasniekka
Aika: Ti 08.09.2026 klo 09:00
Paikka: Mutalahden Jumalansynnyttäjän syntymän tsasouna, Mutalahdentie 238, 82900 Ilomantsi
Liturgia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ti 08.09.2026 klo 09:00
Paikka: Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkko, Kirkkokatu 32, 80100 Joensuu
Liturgia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ti 08.09.2026 klo 09:15 HUOM. AIKA!
Paikka: Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Kirkkokatu 31, 75500 Nurmes
Liturgia, Jumalansynnyttäjän syntymä
Aika: Ti 08.09.2026 klo 09:45 HUOM. AIKA!
Paikka: Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, Viinijärventie 8, 83400 Viinijärvi
Lisää tapahtumia täältä.
Kirkko rytmittää kristityn elämää. Kirkkovuosi koostuu sanomaltaan ja tunnelmaltaan erilaisista ajanjaksoista, joissa vuorottelevat arki, paastonajat ja juhlakaudet. Teemat vaihtuvat jopa päivittäin. Jokainen päivä on jonkin pyhän ihmisen muistopäivä, jolloin muistellaan tuon pyhän elämäkertaa ja siihen liittyvää kristillistä opetusta. Jokainen kristitty on saanut nimensä jonkun pyhän ihmisen mukaan ja viettää nimipäiväänsä tuon pyhän ihmisen muistopäivänä. Kirkkovuotta seuraamalla yhdistämme oman elämämme pelastushistorialliseen jatkumoon ja pyhien saattoon.