Ortodoksinen kulttuurikeskus eilen, tänään ja huomenna

Ortodoksinen kulttuurikeskus, jonka omistaa Ortodoksisen kulttuurin säätiö, siunattiin käyttöön elokuussa 2009 osoitteessa Kauppakatu 44, Joensuu. Kulttuurikeskuksen rakentaminen Joensuuhun oli Pohjois-Karjalan maakunnan ortodoksiyhteisön sekä myös alueellisten kehittäjien pitkäaikainen tavoite. Se oli myös Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa priorisoitu maakunnan tärkeimmäksi kulttuurihankkeeksi. Ensi sanat sen rakentamiseksi lausuttiin jo säätiön perustamisvaiheessa 1980-luvun alkupuolella. Ovathan Joensuun seutu ja Pohjois-Karjala ainoita alkuperäisiä ortodoksialueita Suomessa. Keskuksen tarkempi konseptointi ja suunnittelu aloitettiin 1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alussa se alkoi saada nykyisen muotonsa. Keskeinen haaste oli, kuinka rahoittaa lähes 4 miljoonan euron investointi.

Säätiön hallitus teki 2000-luvulla vuosia työtä ja neuvotteli rahoitusvaihtoehdoista ja lopulta vuonna 2007 rahoitus järjestyi. Ulkopuolisiksi rahoittajiksi tulivat Suomen valtio, Joensuun kaupunki ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Lisäksi säätiö investoi itse noin miljoona euroa ja otti velkaa noin 600000 euroa. Hankkeeseen liittyen Joensuun kaupunki lahjoitti keskukselle tontin, jossa yhteydessä säätiö hankki omistukseensa tontilla sijaitsevan suojellun ns. Nukketalon. Keskuksen rakentamispäätös voitiin tehdä vuoden 2008 alussa, sen rakentaminen alkoi kesällä 2008 ja keskus aloitti toimintansa elokuun alussa 2009.

Kulttuurikeskus suunniteltiin ja rakennettiin ortodoksien mutta myös muiden uskontokuntien edustajien ja hyvin erilaisten muiden toimijoiden ekumeeniseksi kohtaamispaikaksi. Lisäksi oli tärkeää huomioida keskuksen arkkitehtuurissa ortodoksisuus, mutta myös ympäristön rakennukset ja muu miljöö. Keskuksen sisältä löytyvät lounasravintola- ja catering-palvelut, näyttely-, kokous- ja juhlatilat ja toimistotiloja eri toimijoille sekä harrastustiloja ja asuntoja sidosryhmille. Tiloja on yhteensä yli 1500 neliömetriä kolmessa eri kerroksessa. Keskukselle asetetut tavoitteet on jopa ylitetty, koska tilojen käyttöaste on korkea ja saatu palaute on hyvin positiivista. Kokonaisuus toimii ja olemme siitä säätiönä aidosti ylpeitä. Pohjois-Karjalan arkkitehdit nimesikin keskuksen maakunnan parhaaksi rakennuskohteeksi vuonna 2009.

Ortodoksinen kirkko, jonka edustajina Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos ja Suomen kirkon pää arkkipiispa Leo, ovat molemmat antaneet siunauksensa ja henkisen tukensa keskukselle. Patriarkka Bartholomeos kutsui säätiön edustajat vierailulle Partiarkaattiin Istanbuliin, jossa esittelimme hankkeen hänelle. Samalla saimme tutustua Patriarkaattiin ja sen sekä alueen ortodoksihistoriaan 300-luvulta alkaen. Patriarkka lupasi vierailun yhteydessä tulla vihkimään keskuksen ja saapuikin kesäkuussa 2010 Joensuuhun ja vihki kulttuurikeskuksen virallisesti käyttöön. Tapahtumana se oli ainutkertainen ja syvästi liikuttava. Arkkipiispa Leo on osallistunut kaikkiin keskuksen keskeisiin tilaisuuksiin ja siunasi keskuksen käyttöön kesällä 2009.

Säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää ortodoksisen kulttuurin tutkimusta ja hyödyntämistä Suomen kulttuurissa sääntöjen mukaisesti. Kulttuurikeskus oli investointina säätiölle megahanke, joka ulkopuolisen rahoituksen lisäksi sitoi säätiön koko varallisuuden ja edellytti myös velan ottoa. Säätiö toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa perusperiaatettaan kulttuurikeskuksen avulla, mutta jakaa myös apurahoja, stipendejä sekä muita avustuksia.

Kulttuurikeskuksen valmistuttua oli aika katsoa kokonaisuutta eli toteuttaa visiota jatkosta eli ortodoksisesta kulttuurikorttelista. Sijaitsevathan samalla tontilla Ortodoksinen seminaari ja sen bysanttilaistyylinen kirkko kellokatoksineen. Jo ennen kulttuurikeskuksen rakentamista syntyi ajatus yhdistää kulttuurikeskus, seminaari ja kirkko toisiinsa yhteisellä luostarityyppisellä piha-alueella. Tätä varten rakennettiin ja toteutettiin Joensuun kaupungin hallinnoima kehittämishanke, jonka avulla rakennettiin vuosina 2016-2018 piha-alue tehdyn suunnitelman mukaan yhteistyössä Ortodoksisen kirkon kanssa. Lisäksi pihaan tilattiin maailman kuululta Unescon palkitsemalta ikonimaalarilta (Xenopoulos) kaksipuolinen kookas mosaaiikki-ikoni. Lisäksi hankkeen avulla uudistettiin ja täydennettiin kulttuurikeskuksen sisältöä. Keskuksen ja korttelin tarjoama kulttuurisisältö on kokonaisuutena:

Kulttuurikeskus

  • Kaksi arvokasta ja harvinaista 1700-luvulta peräisen olevaa ikonostaasia, joista toinen on Venäjän armeijan silkille maalattu matkaikonostaasi ja toinen Ilomantsin vanhan kirkon ikonostaasi. Molemmat on restauroitu uudessa Valamossa
  • Kattava taiteilija Pentti Oksasen maalaama kokoelma akvarellimaalauksia Suomen ortodoksikirkoista ja tsasounista
  • Taiteilijapariskunta Joensalon lasimaalaus ortodoksisuuden reitistä Suomeen (Bysantista Pohjolaan)
  • Pysyvä näyttely – Ristikansan vaellus, joka kertoo ortodoksin elämänkaaren syntymästä kuolemaan
  • Neljä ikoninurkkausta, jotka koottu Viipuri-säätiö sr 35 ikonin lahjoituksista, jotka peräisin 1700-, 1800- ja 1900-luvun alusta
  • Kolme teemoitettua neuvotteluhuonetta: Arkkipiispa Paavali, Valamo, Evakot
  • Vaihtuvia näyttelyjä eri teemoista mm. kirkkotekstiilit ja ikoninmaalaus
  • Kirjasto, johon kootaan aineistoa opiskelijoita ja tutkijoita varten

Kirkko ja piha-alue

  • Bysanttilaistyylisessä kirkossa ruhtinasikomaalari Konstantinos Ksenopouloksen maalaamat ainutlaatuiset freskot ja ikonit
  • Pihalla ruhtinasikonimaalari Konstantinos Ksenopouloksen ja hänen poikansa Crysostomos Ksenopouloksen yhdessä valmistama kaksipuolinen mosaiikki-ikoni ja Puuartisti Oy:n valmistama ikonikatos
  • Pihalla kellokatos ja viihtyisät tilat eri tapahtumille

Kulttuurikeskuksen palvelujen osalta painopiste on kertominen ja tiedon jakaminen ortodoksisuudesta alueellisesti ja kansallisesti sekä kansainvälistymisessä, näyttelytoiminnassa ja matkailussa. Keskus toimii palveluntarjoajana alueen omille yrityksille ja organisaatioille olipa kyseessä lounas, kokous, koulutus, juhla, muistotilaisuus tai halu tutustua ortodoksisuuteen. Ortodoksinen kulttuurikeskus ja -kortteli ottavat vastaan yksittäisiä vierailijoita ja kotimaisia sekä ulkomaisia vierailijaryhmiä. Toiminne yhteistyössä alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa, jotka markkinoivat keskusta ja korttelia sekä muita ortodoksikohteita osana heidän omaa matkailuliiketoimintaansa. Keskuksen ravintolasta voi tilata esittelyn lisäksi ortodoksimenun tai karjalaisen pitopöydän.


Tervetuloa tutustumaan Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen ja –kortteliin!


Keijo Mutanen

Hallituksen puheenjohtaja

Ortodoksisen kulttuurin säätiö