Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja 23.4.

Ortodoksisen kirkon tunnetuimpia pyhiä on suurmarttyyri Georgios Voittaja, jonka muistopäivää vietetään 23.4. Päivää kutsutaan karjalaisittain kevät-Jyrkiksi.

Perimätiedon mukaan Georgios syntyi kristittyyn perheeseen Vähän Aasian Kappadokiassa 200-luvun jälkipuoliskolla. Isänsä tavoin Georgios suuntautui sotilasuralle ja hänet nimitettiin korkeaan asemaan keisari Diocletianuksen henkivartiokaartiin.

Keisari vainosi kristittyjä. Vuonna 303 Diocletianus aloitti uudet vainot, joihin sotilaiden oli osallistuttava. Georgios kuitenkin kieltäytyi osallistumasta, ja tunnustautui julkisesti Kristuksen seuraajaksi. Monien muiden kristittyjen sotilaiden tavoin Georgios tuomittiin kidutettavaksi ja teloitettavaksi Nikomediassa. Georgioksen kohdalla kidutus oli inhimillisesti arvioituna niin ankaraa, että häntä ryhdyttiin nimittämään suurmarttyyriksi.

Pyhän marttyyrin maine poikkeuksellisena urhoollisena kristinuskon puolustajana levisi nopeasti koko Itä-Rooman alueelle, ja kirkon läntisessä osassakin hänet tunnettiin jo 400-luvulla.

Tunnetussa Georgioksen ikonissa pyhä kuvataan ratsun selässä polkemassa lohikäärmettä jalkoihinsa. Taustalla on legenda lohikäärmeestä, joka asui erään kylän vesilähteellä ja piinasi asukkaita: vettä saadakseen kyläläisten oli uhrattava joka päivä lammas ja neitsyt käärmeelle. Legendan mukaan Georgios pelasti kuninkaan tyttären joutumasta lohikäärmeen saaliiksi.

Lohikäärme on tulkittu vertauskuvallisesti merkitsevän sielunvihollista, joka yrittää voittaa ihmisen puolelleen. Kuvauksella kehotetaan tutkiskelemaan oman sielun tilaa. Voitto paholaisesta merkitsee, että me voimme kohota hengellisessä elämässämme voittajiksi, aivan kuten Kristuksen sotilas Georgios valkoisine ratsuineen lopulta kohosi, ja nujersi paholaisen jalkoihinsa.

Georgios, eli suomalaisittain Pyhä Yrjö tai Yrjänä, on monien maiden, kuten Georgian, Venäjän, Saksan, Kanadan ja Latvian kansallinen suojeluspyhä. Hän on myös kansanvälisen partio-liikkeen suojelija.

Suomessa Jyrkin eli Jyrin päivä 23.4. on vanhastaan liittynyt myös karjatalouteen, koska silloin karja päästettiin ensimmäistä kertaa ulos navetasta jaloittelemaan. Jyrkin päivänä aloitettiin myös kalastuskausi: ”Jyrkinä jyrähti kalamiehen kattilassa”, kuuluu sanonta.

Kansanperinteen mukaan karhu herää talviunestaan Jyrinpäivänä.


Juhlan tropari:

"Sotavankien vapauttaja, köyhien puolustaja,| sairaiden lääkitsijä, hallitsijoiden puolesta taistelija, | voittoisa suurmarttyyri Georgios, | rukoile Kristusta Jumalaa | pelastamaan meidän sielumme."



Pyhä Georgios Voittaja voittaa lohikäärmeen. Novgorodilainen ikoni, 1400-luku.